Velvollisuudet vähenevät, kodistakin on luovuttu

Lähtö alkaa olla mielessä useammin kuin kerran päivässä. Koulua emme ole vielä lopettaneet, joten silläkin saralla on paljon paineita loppuun asti. Maijaleenan mielen päällä on ollut paljon jäähyväisten jättäminen. Läheiseksi tulleiden ihmisten hyvästeleminen ei ole varmasti ikinä helppoa, tällä kertaa jäähyväisistä tekee entistä surullisemmaksi se tosiasia, että emme välttämättä enää ikinä tapaa näitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tämän syksyn, talven ja kevään viettäneet. On siis hieman kaksijakoiset tunnelmat: toisaalta on mukava päästä kotiin, mutta toisaalta harmittaa lähteä paikasta, jota oppi pitämään kotina. Sellaista se elämä kuitenkin on.

Koulussa teimme pitempiä päiviä ja opetuksessa joustettiin pakkauksen niin vaatiessa. Tunnit katkesivat milloin mistäkin syystä; välillä Matias ja isommat pojat kantoivat huonekaluja auton lavalle, toisinaan joku lasten kavereista tuli pyytämään jotakin oppilaistamme leikkimään kanssaan ulos. Kuoluhuoneella olimme jo melko vähän. Pidimme usein ainoastaan aamun tunnit luokassa ja siirryimme jossain vaiheessa ulos auringon paisteeseen opiskelemaan. Toisinaan lounasaikaan oli jo niin kuuma, että oli pakko palata takaisin sisälle varjoon ja viileyteen. Tämmöisiä olosuhteita ei varmasti ole missään tulevissa työpaikoissamme.

Kouluviikko huipentui perjantaina, kun olimme tehneet töitä ankarasti oppimäärän suoritusten eteen. Torstaina illalla Maijaleena väsäsi eskareillemme muodollisen epäviralliset eskaridiplomit. Lounaalla meillä oli tavallisesta poiketen hyvin kevyt leipätankkaus, sillä kahdelta oli juhlallinen eskarin päätöstilaisuus. Ennen juhlaa ala-astelaisemmekin saivat koulutyönsä päätökseen ja heidän osaltaan alkoi lyhyt "kesäloma", joka päättyisi Suomeen ja tavalliseen kouluun paluun myötä. Ennen päätösjuhlaa suomalaisen perheen kotiin saapui myös suomalais-amerikkalainen perhe. Aloitimme koulun päätöstilaisuuden diplomien juhlallisella luovutuksella ja Suvivirrellä. Eskarit olivat todella innoissaan saavutuksestaan. Ennen herkuttelua suomalaisen perheen isä (eli meidän epävirallinen koulutoimen johtajamme) piti puheen. Lyhyen ja ytimekkään puheen jälkeen olimme todella liikuttuneita. Raskas urakka koululla alkoi vähitellen helpottaa ja huojennus antoi sijaa kyynelille. Kauniit arvostuksen sanat ja vilpitön kiitollisuus työtämme ja meitä kohtaan tuntuivat todella palkitsevilta. Erityisen haikealta tuntui se, että me emme todellakaan olisi enää parin viikon päästä se sama tiimi, joka olimme olleet kuluneina kuukausina. Tiivis yhteistyö Kuronissa päättyisi. Kyynelten jälkeen keskityimme iloisempiin asioihin ja iloitsimme hyvästä ruuasta. Koulun päättyminen alkoi tuntua vähitellen hyvältä, vaikkakin meidän ja isompien poikien urakka jatkuisi vielä seuraavalla viikolla.

Kouluviikon aikana olimme miettineet kotona omaa pakkaamistamme ja sitä, kenelle antaisimme tavaroita, joita emme mukaamme ottaisi. Oli yllättävän haastavaa pohtia mitä kukin tuntemamme tarvitsisi ja osaisi arvostaa. Ennen viikonloppua oli suurin osa tavaroista jaettu ja me olimme valmiita muuttamaan kotoamme. Ennen muuttokuorman lastausta Matias kävi hyvästelemässä tutuksi tulleen basaarimiehen. Hänelle annoimme Matiaksen kauluspaitoja, lämpimiä sukkia, lämmittimen ja suomalaisen laadukkaan termospullon. Basaarimies oli otettu saamastaan lahjasta, hän kyseli lähdöstämme ja toivotti tervetulleeksi takaisin Tadzhikistaniin. Matiaksen kielitaito oli siis jo melko hyvällä pohjallla, kun pystyi kommunikoimaan niinkin paljon.

Muuttokuormassa ei ollut enää paljoa tavaraa - ainoastaan ne tavarat, joiden kanssa palaisimme Suomeen. Viimeistä kertaa kotimme ovea sulkiessa tuntui todellakin siltä, että yksi vaihe elämässä alkaa vähitellen olla ohi. Meistä tuli kodittomia, jotka asuvat muiden nurkissa. Ajatus ei tuntunut kyllä yhtään huonolta. Viimeisen viikon viettäminen suomalais-amerikkalaisen perheen kotona ei aiheuttanut ollenkaan mielipahaa. Saisimme asua suuressa talossa kahdestaan ja pitää vahtia talosta sillä välin, kun talonväki olisi reissussa.

Viikonloppuna jäimme siis kahdestaan siihen suureen taloon. Luvassa olisi viimeinen rutistus koulun suhteen ja Maijaleenan ennalta surema jäähyväiskäynti perheen luona, jossa Maijaleena oli asunut edellisen kevään. Paljon on siis vielä viimeiselle viikolle luvassa. Todennäköisesti voimat ovat täysin loppu, kun jätämme vappuna tämän maan ja suuntamme kohti Istanbulin Euroopan puolta. Lähtölaskenta on alkanut!

Lähdön valmisteluja

Viikon teemana ovat olleet pakkaus ja siivous. Kouluhuoneella heitimme turhia papereita roskiin ja lajittelimme värikyniä paikallisille lapsille annettavaksi. Kotona Matias pesi kaikki ikkunat ja Maijaleena lakaisi luudalla hirmuisen määrän pölyä kokolattiamatoista. Tällä hetkellä asunto on paljon siistimmässä kunnossa kuin se oli muuttaessamme.

Vaikka olemmekin valmistelleet lähtöä niin koulussa kuin kotonakin jo tovin, niin siitä huolimatta on vaikea ymmärtää sitä tosiasiaa, että kouluvuosi on aivan kohta ohi. Tämän viikon jälkeen on jäljellä enää yksi oikea kouluviikko ja silloin onkin sitten aika laulaa Suvivirsi. Taitaa olla ainutkertainen kokemus laulaa suvivirsi jo huhtikuussa. ☺ Toisaalta täällä tämä suvi on ollut jo pitemmän aikaa.

Kesä on siis saapunut tänne pysyvästi. Sääennusteissa lämpötilat ovat säännöllisesti vähintään 30 pintaan – lukema on siis varjolukema. Koulumatkoille ei tarvitse ottaa enää edes aamulla pitkähihaista tai hiki virtaa selkää pitkin. Kesän tuloon on havahtunut itsekin, sillä valoisa aika alkaa paljon aikaisemmin kuin vielä kuukausi sitten. Talvella saimme nukkua rauhassa viikonloppuisin yhdeksään, mutta nyt siitä voi vain haaveilla. Naapurimme nousevat ylös yhdessä auringon kanssa eli noin viiden maissa. Yläkerran naapurimme on kaikkein tehokkain; heillä on remontti kaynnissä viimeistään kuudelta. Olemme parina aamuna heränneet siihen, että yläkerran naapurissa hakataan vasaralla lattiaa tai ajetaan jollain rälläkän tapaisella. Nukkuminen on silloin mahdotonta.

Päivien kuumuudesta on ollut todella paljon hyötyä: olemme saaneet sähköt pysyvästi takaisin! Vuorilta sulanut lumi on täyttänyt joet vedellä ja sähköä riittää kaikille. Kuluneen viikon aikana meillä on ollut vain muutama alle kahden tunnin katko. Ensimmäisinä päivinä, kun sähköä oli koko ajan tarjolla, tuntui, että koko ajan pitäisi tehdä jotain, mihin sähköä tarvii. Keitimme vettä ja laitoimme ruokaa harvinaisen ahkerasti. Vedenkeittoon on kyllä erittäin pätevä peruste. Täällä ei nimittäin ole järkevää juoda hanavettä oman terveytensä vuoksi, vaan vesi täytyy filtteroida. Meillähän ei ole mitään luksusfiltteriä, joten keitämme veden vedenkeittimellä, annamme sen jäähtyä ja jäähtyneen veden suodatamme kahvinkeittovälineillämme vanhoihin limsapulloihin. Aikamoinen prosessi. Ei ihme, että joskus on pakko ostaa basaari-mieheltä mehua tai limsaa, jos on jano. Kiehuvan kuumaa vettä ei nimittäin kykene juomaan sitten millään. Voi sitä ihanuutta, kun Suomessa otamme lasin kaapista, avaamme hanan ja vähän ajan kuluttua sieltä tulee jääkylmää juomakelpoista vettä niin monta lasillista kuin vain jaksaa juoda!

Keskiviikkona meillä oli viimeinen Suomi-tiimin tapaaminen. Oli mukava taas olla aikuisten kesken koolla ja vaihtaa kuulumisia. Kiireistä tuntuu olevan meillä kaikilla. Eniten sympatiapisteitä saa kyllä suomalainen perhe, joka muuttaa suuren lapsilauman kanssa maanosien välillä. Muuttaminen ei ole mitenkään helppoa, varsinkaan kun kyseessä ei ole mikään Suomen sisäinen muutto. Meillä muutto on myös teettänyt hommaa, mutta meitä on onneksi vain kahden ihmisen tavarat käytävänä läpi emmekä ole asuneet tässä maassa neljää vuotta ostaen kaikkea, mitä tavalliseen elämään tarvitaan. Tässä vaiheessa kiittää omaa askeettisuuttaan: Maijaleena ei ole saanut koko talvena itselleen edes leikkuulautaa, vaan on käyttänyt purkkien kansia ajamassa leikkuualustan virkaa. Ihmeen vähällä sitä pärjää: kaksi haarukkaa, kaksi lusikkaa, muutama matala lautanen, kattila, paistinpannu, jne. – kaikkea niin vähän kuin mahdollista.

Suomi-tiimimme ilta päättyi yhteiseen illalliseen, jossa myös lapset olivat mukana. Miesväki kävi hakemassa lihat ja sashlikkitikut läheisestä ravintolasta. Kun lihat oli haettu, Matias viritteli sashlikkien paistoon kunnon hiilloksen ja suomalais-amerikkalaisen perheen isä aloitti lihojen paiston. Naisväki kattoi pöytään herkulliset salaatit ja muut lisukkeet. Otimme muutaman ryhmäkuvan ja nautimme hyvästä ruuasta hyvässä seurassa. Halusimme viettää rauhallisen yhteisen aterian vielä ennen meidän ja suomalaisen perheen lähtöä. Seuraavalla viikolla se tuskin enää onnistuisi muiden kiireiden vuoksi.

Torstaina meillä oli eskaripäivä. Pienet harjoituskoululaiset puhkuivat intoa ja samalla he kuitenkin toivoivat vielä lisää koulua ennen kuin se kokonaan loppuisi seuraavalla viikolla. Päätimme, että seuraavalla viikolla pitäisimme torstain lisäksi myös päättäjäiskerran perjantaina. Mitähän siihen keksisi...

Viikonloppuna ahersimme kotimme parissa. Matias pesi kaikki ikkunat, sillä hänen kätensä ylsivät paremmin pesemään ulkopuolella olevat ruudut. Matiaksen pestessä basaarin puoleisia ikkunoita, kerääntyi talomme nurkalle tyttölauma. He tuijottivat suu auki Matiasta, joka pesi kuulokkeet korvilla tyytyväisenä ikkunoita. Mahtoivat tytöt hämmästyä, kun mies teki naisten hommia! Eipä meillä oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun kerran halusimme ikkunat pestä seuraavia asukkaita varten. Tyttölauma säikähti ja hajaantui paniikinomaisesti, kun Matias vilkaisi heihin vähän pidempään. He lehahtivat paikalta kuin varislauma.

Matiaksen pestessä ikkunoita, Maijaleena lakaisi huoneita pölystä. Saisimme seuraavalla viikolla lainaan pölynimurin, mutta lakaisimme suurimman osan pölystä ja roskasta jo valmiiksi pois. Kylläpä vain pölyä olikin kertynyt! Matias meni aivan tukkoon, vaikka meillä kummallakin oli huivit kasvojen edessä. Eipä siinä pölymyrskyssä olisi muuten voinut hengittääkään. Vielä seuraavanakin päivänä silmiä kirvelsi ja Matias oli tukossa. Ehkäpä röörit aukeavat seuraavan viikon aikana.

Pakkauksen suhteen olemme vihdoin ja viimein edenneet siihen pisteeseen, että saimme morsiuskirstun täyteen niitä tavaroita, jotka eivät laukkuihin mahdu. Maijaleenan matkalaukku on myös pakattu tasan 20 kiloon. Pakatessa teimme päätöksen, että seuraavalla kerralla – jos ja kun – asumme jossakin vieraassa maassa, tuliaiset ovat aivan minimaaliset. Tänä vuonna tuntuu, että olemme yrittäneet ostaa lähes puolelle maailmalle jotain. Ehkäpä sitten seuraavassa kohteessamme tulevat tuliaisten saajat itse vierailemaan...

Seuraavalla viikolla onkin sitten luvassa taas paljon kaikenlaista. Lopettelemme koulun eskareiden ja ala-astelaisten kanssa ja muutamme suomalais-amerikkalaisen perheen luo viimeiseksi viikoksi asumaan. Hellettä on myös luvassa. Toivottavasti ehdimme nauttia lämmöstä ja rentoutua edes päivän tai pari ennen kuin matkaamme 20-asteiseen Istanbuliin.

Vaipanvaihtoa, peräänajo ja kummallisen ulkomaalaisen vierailu

Kylläpä vauhti hurkistuu ennen kuin aikamme täällä käy loppuun. Jokainen päivä on täynnä tekemistä ja uni maistuu erittäin hyvin öisin. Srtessi ei vielä vaivaa, vaikka tekemistä onkin aivan hurjasti ennen kuin voimme edes tosissamme ajatella paluuta Suomeen. Tämän viikon aikana saimme sentään tuliaisia osteltua perheillemme ja jotain pientä myös itselle. Jäähyväiset ja todellinen pakkausrumba on kuitenkin vielä edessäpäin.

Viikkomme alkoi koulun jälkeisellä virkkauspiirin päätöksellä. Tytöt toivat töitään näytille ja tuntui todella kannustavalta nähdä, että he olivat aivan oieasti oppineet uuden taidon. Palkintojen jaossa palkitsimme parhaana tytön, jolle oli sanottu ettei hän tule oppimaan ikinä virkkausta. Hän oli erittäin motivoitunut oppimaan ja kävi viikottain oppimassa uutta. Virkkausseuran päätöksessä hän esitteli hartiahuivin, lasten ponchoja, liivejä, kaulahuivin ja tyynynpäällisiä, jotka hän oli aivan itse tehnyt oppeja soveltamalla. Maijaleena oli opettajana erittäin tyytyväinen, että edes yksi tytöistä oli innostunut ja saanut uuden kädentaidon itselleen.

Käsityöpiirin päättäjäisten jälkeen palasimme sähköttömään kotiin. Maijaleena aloitti nakki-juustosarvi-taikinan valmistuksen ja Matias korjaili kotimme pieniä sähkövikoja. Sähkövikojen korjaaminen on tässä maassa kaikkein turvallisinta sähkökatkojen aikaan, sillä silloin johdoista ei vuoda sähköä korjausmieheen. Sähköt tulivat vasta vähän ennen seitsemää ja Maijaleena paistoi puolisataa sarvea seuraavan aamun miesten kokoontumista varten. Sähköä oli sen verran, että rouvas sai paistettua myös bostonpullan aamupalalle. Sitten menikin sähkö ja toinen bostonpulla jäi paistamatta. Eipä auttanut muu kuin laittaa vuoka jääkaappiin odottamaan seuraavaa iltaa, jolloin sähköä olisi seuraavan kerran.

Maijaleenan ahertaessa leipomusten parissa Matias lähti kahden vanhimman oppilaan kanssa kaupungille pitämään liikuntatuntia. Tunnnin aiheena oli park-couraus ja sitä ei tässä maassa varmasti arvosteta, joten miesväki odotteli pimeää. Se olikin viisasta, sillä päivänvalossa olisivat miliisit tulleet varmasti paikalle ja kyselleet kaikenlaista. Taskulamppujen valossa hyppiminen kaiken maailman monumenttien päällä tuntui olleen varsin jännittävä kokemus oppilaille. Illan saldona oli muutama mustelma ja pari naarmua – ensiapua ei siis tarvittu, vaikka Maijaleena olikin kehottanut ottamaan mukaan sidetarpeet.

Pojat palasivat kotiinsa meidän kautta. He istuivat Matiaksen kanssa pimeässä etesisessä ja söivät lämpimiä leipomuksia. Innostus paistoi kaikkien kolmen kasvoilta, kun he kertasivat erilaisia hyppyjä. Ei varmaan jäänyt viimeiseksi kerraksi... Matias saattoi pojat kotiin ja verrytteli jalat hyvin, sillä vanhan jalat eivät kestä enää samanlaisia ääriliikkeitä kuin nuorempien.

Tiistaiaamu alkoi herätyksellä todella aikaisin. Matias keitti kahvia miehiä varten ja Maijaleena auttoi pikku pöytäliinan kattamisessa. Miehet saapuivat kotiimme puoli seitsemältä. Maijaleena palasi korvatulppien kanssa takaisin nukkumaan ja lähti yksinään töihin kahdeksaksi. Matias hostasi miehiä viimeistä kertaa meillä, joten sen vuoksi oli pöytäkin koreampana.

Työpäivän jälkeen meillä oli Suomi-kokoontuminen suomalaisen perheen luona, johon osallistui Torvisten ja suomalaisen perheen lisäksi suomalais-amerikkalainen perhe. Kokoontuminen huipuntui ilta-ateriaan, jolla tarjottiin Camping-makkaraa ja Auran sinappia. Voi, sitä herkkua! Ruokailun taustamusiikkina oli Sibeliusta. Tuntui todella isänmaalliselta. Jälkiruuaksi oli suklaakakkua ja Maijaleenan jääkaapista haettu pulla (suomalaisen perheen kotona oli sähköä, joten paistoimme pullan siellä). Illan päätteeksi kävelimme kuutamokävelyn käsi kädessä kotiin sammakoiden kurnuttaessa todella äänekkäästi ja sirkkojen sirittäessä. Se taisi olla sellainen hetki, että emme kaivanneet täältä minnekään muualle.

Keskiviikona menimme koulun jälkeen käymään pikaisesti kotona. Otimme hammasharjat mukaan ja sitten taas mentiin. Olimme lupautuneet suomalais-amerikkalaisen perheen lastenvahdeiksi. Kun menimme mahallaan heidän kotiinsa, saimme varsin iloisen vastaanoton. Perheen neljävuotias poika juoksi vastaan huutaen nimiämme. Perheen kotona oli portaiden maalaus menossa ja Matias tervehti kahta ustoa (työmiestä). Maijaleena suuntasi keittiöön ja selvitti kotiavun kanssa ruokahuollon ja päiväuniasiat. Kotiapu lähti kotiinsa neljältä ja me jäimme vastuuseen. Ruokimme kaksi työmiestä, kolme lasta ja itsemme. Sitten lähtivät työmiehetkin ja jäimme omaan ”rauhaan”.

Lapset leikkivät kiltisti, kunnes neljävuotias lukitsi itsensä ja paikallisen kaverinsa taloon sisälle kahdestaan kielloista huolimatta. Matias koputteli lukittuun oveen ja kehoitti avaamaan oven. Meillä ei ollut avainta, joten päätimme antaa itsepäisen pojan tulla itse ulos ja sitten keskusteltaisiin. Usean minuutin kuluttua Maijaleena kävi perheen tytön kanssa oven takana. Maijaleena pyysi perheen tyttöä sanomaan uzbekiksi kaverille, että oli aika lähteä kotiin. Ei mennyt kauaa niin kaveri köpötteli ulos ja samoin neljävuotias. Kaveri meni kotiinsa ja portti salvattiin kiinni. Matias talutti neljävuotiaan saunaan miettimään tekosiaan. Jonkun aikaa yksin saunassa istuttuaan poika oli valmis keskustelemaan tottelemattomuudesta Matiaksen kanssa. Käytös parani ja saunaistunto oli jälleen tehonnut. Välillä tulee väkisinkin mieleen tästä pienestä vaaleasta kiharapäästä Vaahteramäen Eemeli.

Olimme saaneet paperille printatut iltarutiiniohjeet ja ihmeeksemme lapset eivät kapinoineet niitä vastaan. Maijaleena vei nuorimman nukkumaan ja ihme kyllä tuutulaulut tehosivat. Kaksi muuta menivät nukkumaan tuntia myöhemmin. Silloin alkoi meidän vapaa-aikamme. Olimme todella väsyneitä ja mietimme miten perheelliset selviävät arjesta hengissä. Pienten lasten kanssa eläminen ja asuminen on rankkaa – kasvattamisesta puhumattakaan.

Kymmeneltä Matias kantoi puolinukuksissa olevan nelivuotiaan myöhäisillan pissalle ja takaisin sänkyyn. Sitten mekin nukahdimme. Aamuyöllä kolmelta Maijaleena heräsi nyyhkimiseen. Nuorimmainen oli herännyt ja syykin selvisi pian. Pieni lapsi tärisi kylmästä ja vaippa oli niin täynnä, että se oli kastellut vaatteet. Päivä oli ollut kuuma ja yöksi vaihdettu vaippa ei pitänyt kaikkea sisällään. Tällaista kuulemma tapahtuu harvoin. Matias käänsi kylkeä, kun Maijaleena vaihtoi lapselle kuivat päälle ja hyssytteli vauvan takaisin uneen. Sitten olikin jo oma uni karannut. Ainoa ajatus, mikä päässä liikkui oli: ”ei lapsia vielä”.

Kymmentä vaille kuusi nelivuotias heräsi pirteänä. Matias käytti pojan pissalla ja marssitti takaisin sänkyyn. Puoli seitsemältä soi oma kellomme ja Matias lähti paistamaan aamupalaksi kananmunia nelivuotiaan kanssa. Maijaleena seurasi myöhemmin nuorimman kanssa. Vanhin nukkui pitkään, emmekä nähneet häntä hereillä ennen töihin lähtöä.

Myöhästyimme töistä lähes puoli tuntia, sillä kotiapu tuli myöhässä töihin. Luovutimme hänelle vastuun ja kävelimme pikaisesti kouluun. Päivä sujui varsin normaalisti väsymyksestä huolimatta. Olimme tyytyväisiä, että olimme lupautuneet antamaan edes yhden vapaapäivän suomalais-amerikkalaisen perheen vanhemmille. He olivatkin erittäin tyytyväisiä vuorokauden lomaansa, jonka he olivat viettäneet pääkaupungissa.

Perjantaina illalla oli ulkomaalaisten kokoontuminen suomalaisen perheen kotona. Tapasimme pari uutta ihmistä ja nautimme tuttujen seurasta. Illalla olimme erittäin väsyneitä ja raahauduimme käsikkäin kotiimme, jossa oli pimeää, homeista ja sähkötöntä.

Lauantaina lähdimme aamulla suomalaisen perheen kyydillä pääkaupunkiin shoppailemaan suureen basaariin. Olimme basaarissa kymmeneltä ja sieltä lähtiessämme aikarauta näytti vähän yli kahta. Saimme osteltua suurimman osan listatuista asioista ja kokoonnuimme takaisin autolle. Päätimme lähteä porukalla syömään hampurilaispaikkaan. Syömään mennessä pysähdyimme postilla, jossa piti olla meille paketti. Postin piti olla aukioloaikojensa mukaan auki, mutta ovessa oli suuri munalukko. Ei siis pakettia meille.

Olimme hyvällä tuulella ja jatkoimme matkaa ravintolaan autolla. Juuri kun olimme kääntymässä ravintolan pihaan kuului kamala pamaus. Kukaan meistä ei heti tajunnut mitä oli tapahtunut. Niskaa ja selkää särki. Heti kun ymmärsimme, että perään oli ajanut toinen auto, iski huoli takapenkin pienistä lapsista. Takapenkillä istui neljä lasta, jotka kaikki hieroivat niskojaan. Kaikki olivat hengissä ja päät olivat edelleen hartioiden välissä. Herralle kiitos!

Kiinalainen paku oli kärsinyt aika pahan vaurion, peräkontti oli melkein takapenkissä kiinni ja takapuskuri oli aivan mutkalla. Jos takaatuleva auto olisi tullut yhtään kovempaa, niin takapenkin lapsilla olisi ollut vähintään sairaalareissu edessä. Naiset ja lapset menivät ravintolaan tekemään tilaukset sillä välin, kun miehet selvittivät peräänajoa. Kuski myönsi, ettei ollut huomannut kääntyvää autoa ja suostui ilman muuta maksamaan remontin kunhan miliiseille ei soitettaisi. Miliisejä ei soitettu ja auto hinattiin korjaamolle. Söimme ateriamme kaikessa rauhassa ja sitten lähdimme takseilla kohti kotikaupunkia. Olimme samassa taksissa suomalaisen perheen kahden keskimmäisen pojan kanssa. Matias istui etupenkillä ja jutteli kuskin kanssa paikallisella kielellä, tarjosipa jopa yhden sisunkin. Hieman ennen kotikaupunkiin saapumista kuski pysähtyi tien varressa olevaan moskeijaan auringonlaskurukouksille. Odottelimme autossa matkan jatkumista. Kotiimme päästyämme olimme taas uupuneita.

Sunnuntaina Maijaleena heräsi aamulla puoli seitsemältä. Vaikka väsymys oli kova, niin oli noustava keittämään vettä. Meillä oli nimittäin loppunut edellisenä aamuna kaasu ja sähköäkin oli aina satunnaisina hetkinä. Matiaksen oli saatava aamukahvi, ettei päänsärky iske, joten vaimo nousi ja laittoi aamupalan valmiiksi. Sähköä oli tarpeeksi vedenkeiton lisäksi myös puuron keittoon ja parin pannukakun paistamiseen. Sitten se loppuikin, kun söimme aamupalaa. Kelpo vaimon viisautta ylistettiin.

Kymmeneltä Matias sai puhelun Dangarasta. Paikallinen kaveri, johon tutustuimme aikaisemmin talvella pääkaupungissa soitti ja pyysi Matiaksen kylään. Puolilta päivin Matias sitten lähti metsästämään taksia Dangaran suuntaan. Monenlaisia tarjouksia tuli 10-120 somoniin. 10 Kuulosti kohtuulliselta 75 kilometrin kyydistä Opelin takapenkillä. Sitten kohti Dangaraa tuliaisten kera.

Dangaraan saavuttiin tunnin ajon jälkeen. Siinä sitten seisoskeltiin basaarin laitamilla 40 asteen lämmössä ja odoteltiin noutajaa tulevaksi. Vartin odotuksen jälkeen saapui ystävämme toverinsa kanssa asemalle. Kävelimme yksissä tuumin kaupungin halki pölyistä tietä pitkin kaupungin laitamille. Turisimme niitä näitä ja jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen. Matkalla tapasimme myös kiinalaisia tietyömiehiä. Paikallisten suhtautuminen kiinalaisiin tuntui olevan negatiivista, johtuen varmaankin siitä, että nämä kiinalaiset ovat suurimmaksi osaksi vankeja, jotka suorittavat rikkomuksiaan rakentamalla teitä täällä.

Viimein saavuimme kaverin kotiin, jossa viisi veljeä ja äiti olivat vastassa. Ruokakin oli valmiina. Surboa, noonia, teetä, shakkaa ja karkkeja. Pöytä oli koreana. Kaverin perhe oli selvästi kuullut juttuja Matiaksesta ja varsinkin pikkuveljistä oli jännittävää nähdä ulkomaalainen. Pääsipä pojat verestelemään englannin kielitaitoa. Täytyy sanoa, että kyllä Suomessa englannin opetus on korkealuokkaista.

Jonkin ajan kuluttua perheen isäkin saapui kotiin ja hän tarjosi Matiakselle heti viinapaukkua ja savuketta. Kummastakin kieltäydyttiin. Hän sanoi olevansa ammatiltaan hammaslääkäri ja kieltämättä perhe vaikutti ihan hyvin toimeen tulevalta (paikallisella tasolla). Isä puhui muutaman sanan englantiakin ja oli erittäin puhelias sekä ystävällinen. Vierailemaan tulivat myöskin setä, naapurin hammaslääkäri sekä autonkuljettaja, joka oli etniseltä taustaltaan uzbekki. Muut miehet sanoivat hänen olevan pohjoisen Tsingis Kaani. Iltapäivä sujui perheväen kanssa istuen ja jutellen. Välillä piti myös tulla toimeen paikallisella kielellä ja aivan hyvinhän se meni.

Perheen kotoa matka jatkui Dangaran kiertoajelulle. Presidentin entinen kotitalo oli ensimmäisiä kohteita, sen jälkeen esiteltiin kaikki hallitustalot kaupungista ja viimeisenä oli vuorossa huvipuisto, jossa oli upouudet törmäilyautot. Törmäilyautoissa ei tietenkään ollut törmäilykieltoa, joten se oli hauskaa. Useiden kuvien ottamisen jälkeen oli jo tulossa ilta ja Matias palasi taksilla kotiin. Vierailu oli onnistunut ja myöhemmin kuulimmekin, että isoäti oli suuttunut ettei häntä oltu kutsuttu katsomaan ulkomaalaista. Matiaksen vierailu herätti siis suurta huomiota.

Viikkomme on siis ollut melkoista hurlumheitä. Vauhti varmaan vain kiihtyy loppua kohti. Koulua on kuitenkin enää jäljellä vain kaksi kokonaista viikkoa. Eiköhän tämä nousukiito lopu viimeistään sitten, kun laskeudumme Istanbuliin lomalle. Sitä odottaessa...

Viimeisiä viedään vähitellen

Tällä viikolla olemme alkaneet ymmärtää sen, että meillä ei todellakaan ole monia viikkoja ja päiviä tässä maassa jäljellä. Olemme aloittaneet pakkauksen vähintäänkin ajatuksen tasolla. Tulevan kuukauden aikana on edessämme tavaroiden sortteeraus ja lahjoittaminen, lopullinen pakkaus, hyvästely ja muutto. Olemme siis tässä home-kodissamme enää vajaan kuukauden!

Intensiivisen viikon jälkeen oli aivan mukava vähän hengähtää vähemmän täyden arjen tiimellyksessä. Maanantaina Maijaleenalla oli iltapäivällä tyttöjen kanssa virkkauspiiri. Virkkauspiirissä on opeteltu isoäidin neliötä ja sen erilaisia sovelluksia. Tällä kertaa tyttöjä tuli vain kaksi, ja hekin osasivat jo neliön. Maijaleena opetti tytöille kaksi erilaista yksinkertaista reunapitsiä, joita voi helposti soveltaa niin käsipyyhkeiden kuin vaatteidenkin koristeluun. Se oli sitten virallisesti viimeinen virkkauskerta; seuraavalla viikolla tytöt tuovat kaikki työnsä näytille.

Tiistaina meillä oli koulupäivän jälkeen viimeinen kielitunti. Opettaja on ollut kiireinen ja sen vuoksi meiltä on peruuntunut moni tunti viimeisen kuukauden aikana. Vaikka tunteja on ollut vähemmän, on meistä tuntunut helpottavalta pitää taukoa opiskelusta. Tavallinen arki on niin touhukasta ja työlästä huonojen sähköjen kanssa, joten kielen opiskelu on sen vuoksi tuntunut erittäin raskaalta. Matias on ollut meistä koko ajan se, jolla on ollut enemmän virtaa opiskeluun. Maijaleenalla on ollut vastuulla ruuanlaitto ja aikatauluasiat, joten vaatimukset omalle oppimiselle ovat olleet vähempänä. Vaikka meillä on nyt kielitunnit takana, niin tapaamme silti vielä kieliopettajaamme kahdesti viikossa: hän pitää kotonamme kahdelle vanhimmalle oppilaallemme tadzhikkitunteja tiistaisin ja torstaisin.

Niin on sitten kielitunnit ja virkkaaminen takana. Ihmeellisen vapauttava tunne, kun kaksi asiaa on poissa viikkorutiineista. Matias maksoi myös viimeisen vuokramme ja sopi alustavan päivämäärän muutollemme. Jotenkin asiat alkavat tuntua niin lopullisilta, kun niitä tekee viimeistä kertaa. Vielä ei tunnu kovinkaan haikealta valmistella lähtöä, mutta eiköhän sekin vaihe ole vielä edessäpäin.
Viikon kohokohtana koulussa oli tietysti aprillipäivä. Emme tehneet toisillemme piloja, mutta oppilaat senkin edestä. Paras pila sai Matiaksen hiukset nousemaan pystyyn ja pulssin kiihtymään. Pilan takana oli taas yksi Babilon-internet selkkaus.

Olemme olleet lähes kuukauden ilman omaa nettiä ja tällä viikolla saimme sen vihdoin ja viimein taas käyttöön – tosin melkoisten vaikeuksien jälkeen. Kaikki alkoi siitä, että vaihdoimme suomalaisen perheen kanssa nettiliittymiä eli annoimme omamme heille ja otimme puolestaan heidän itsellemme käyttöön ennen joulua. Suomalainen perhe osti uuden paketin meidän liittymäämme ja käyttivät sitä. Meillä puolestaan loppui netti heidän liittymästään vasta muutama viikko sitten. Olemme käyttäneet nettiä koululla pikaisiin sähköpostin lukemisiin, mutta emmepä ole juuri muuta sitten ehtineetkään. Tällä viikolla kyllästyimme netittömyyteen ja päätimme ostaa uuden paketin suomalaisen perheen liittymään. Täällä siis netti on pre-paid-netti, joka maksetaan aina etukäteen.

Liittymä ei siis ollut meidän kummankaan nimissä, joten suomalaisen perheen isä päätti vierailla toimistolla ja hoitaa asian. Liittymään ladattiin rahaa ja toimiston työntekijä vakuutti kaiken olevan ok, vaikka aktivointiviestiä ei tullutkaan – se kuulemma tulisi aivan ”juuri nyt”. Suomalaisen perheen isä odotteli viestiä toimistolla puoli tuntia ja lähti sitten kotiinsa. Viestiä ei kuulunut seuraavan tunnin aikana ja netti ei toiminut, joten hän lähti takaisin toimistolle selvittämään asiaa. Toimistolla oltiin sitä mieltä, että viestin olisi pitänyt tulla eikä mikään ollut vialla. Kun työntekijä sitten vastahakoisesti alkoi selvittämään liittymän tilannetta, niin hänelle selvisi oma kämminsä; hän oli veloittanut liian vähän ja sen vuoksi netti ei aktivoitunut.

Suomalaisen perheen isä latoi turhautuneena rahaa tiskiin ja kehotti työntekijää laittamaan netin vihdoin ja viimein toimimaan. Työntekijä totesi sulkeneensa juuri kassan, joten ”tervetuloa taas huomenna”. Nettiasian hoitaminen oli kestänyt lähes koko illan, koska toimistolla kukaan ei osannut tehdä työtään kunnolla ja sitten sanottiin, että ”tulehan huomenna uudestaan”. Tuollaista turhautumista on hyvin vaikea sanoin kuvailla – se on koettava itse.

Seuraavana päivänä meillä ei siis ollut vieläkään nettiä ja pyysimme amerikkalaisen ystävämme auttamaan. Hän osaa Babilon nettisysteemit paljon paremmin kuin heidän omat työntekijänsä, joten toiveet netin saamisesta olivat korkealla. Matias on itse hoitanut aikaisemmin netin latauksen toimistolla ja kaikki ne kerrat ovat olleet lähes yhtä karmeita kuin suomalaisen perheen isän edellisen päivän simputus. Amerikkalainen ystävämme tiesi keinon, jolla saa netin toimimaan ilman toimistolla käyntiä. Hän tuli käymään meillä ja kymmenen minuutin kuluttua netti toimi. Täällä on teiden varsilla automaatteja, joista voi ladata rahaa liittymiin ja netin voi aktivoida itse Babilonin sivuilta, jos vain tietää mistä. Amerikkalainen ystävämme oli kyllä mies paikallaan. Tämän jälkeen ei ole kyllä mitään aikomusta missään tapauksessa käydä Babilon-nimisen yhtiön toimistolla ennen kuin he kouluttavat väkensä osaamaan työnsä.

Aprillipäivän pila siis liittyi näihin nettisekoiluihin. Toiseksi vanhin oppilas oli meitä vastassa ja sanoi Matiakselle, että hänen isällään oli asiaa netistä. Nettimme ei kuulemma ollutkaan kytkeytynyt oikein ja balanssimme oli mennyt rutkasti miinukselle. Matias pysyi ulkoisesti varsin tyynenä, mutta Babilon-turhautuminen näkyi kasvoilta kireänä ilmeenä, kun hän huuteli perheen isää. Ennen kuin isä ehti mitään vastata, poika lallatteli aprillia. Niin. Heh heh. Aivan heti ei näin totisilla asioilla vitsailu naurattanut.

Toinen pila sattui vain muutama minuutti edellisestä, Matias oli taas kohteena. Olimme aloittelemassa aamun avausta, kun vanhimman oppilaan puhelin soi. Hän pyysi erityislupaa vastata. Matias lupasi. Poika antoi puhelun pian Matiakselle ja sanoi siellä olevan edellisen vuokraisäntämme. Hänellä oli jotain vialla kotonaan. Matiaksen ilme kiristyi taas ja päässä pyöri ajatus, että mitähän meillä on jäänyt hänen luotaan korjaamatta. Matias sai puhelimen ja pian luurista kuului aprillia-lallatus. Vanhin oppilas oli pystynyt säätämään puhelimeensa ajastetun puhelun, jonka hän oli nauhoittanut edellisenä iltana valmiiksi. Tähän Matias suhtautui jo paljon kepeämmin ja saimme kaikki hyvät naurut. Muutaman tunnin päästä aamullinen nettihuijauskin nauratti ja kaunaa ei kannettu.

Kouluviikkomme päättyi siis varsin vilkkaaseen aprillipäivään. Illalla lajittelimme vaatteita. Kovin montaa vaatekappaletta ei ole palaamassa kanssamme Suomeen, joten edessä on vielä pitkä tuumaus siitä kenelle annamme ja mitäkin vaatteita. Sen päätimme kuitenkin jättää tuonnemmaksi. Sitten myöhemmin on aikaa miettiä...

Lauantaina meillä oli tarkoitus lähteä käymään pääkaupungissa, mutta se suunnitelma peruuntui viileän sään vuoksi. Saimme siis ylimääräisen rentoutumisvapaapäivän. Se tuntuikin olevan aivan paikallaan. Maijaleena sai leivottua surkeista sähköistä riippumatta ja söimme hyvin. Sunnuntaina meille tuli kolme nuorta miehenalkua kylään ja Matias porisi heidän kanssaan pari tuntia. Siinäpä sitten menikin se viikonloppu ja olimme taas suhteellisen valmiita seuraavaan viikkoon. Siitä onkin säätiedotuksissa luvattu helteistä tämän vähän viileämmän ja sateisemman viikon jälkeen.

Kotista lainakodilla ja -lapsilla

Niin on taas elämä sisältänyt uutta luksusta: suihkuverho on todettu homehtuneeksi ja keittiön seinästä pilkotti neljäs sieni. Kurkkuja karhistaa ja aamuisin olemme aivan tukossa. Kyseessä lienee allerginen reaktio tähän kaikkeen homeeseen ja pölyyn. Sää on ollut pitkään kuuma ja aurinkoinen, joten pölyinen vuodenaika on siis koittanut. Laaksosta ei näe päivällä enää vuoria, kun ilma on niin pölyinen. Odottelemme ennustettuja sateita.

Viikko alkoi pidennetyllä viikonlopulla, sillä maassa juhlittiin islamilaista vuoden vaihtumista eli Navrusta paikallisella kielellä. Navruksen vuoksi kaikki paikalliset virastot ja koulut olivat lähes koko viikon kiinni. Muiden pitäessä vapaata me ahersimme koulussa tiistaista lähtien. Uuden vuoden kunniaksi meillä ei ollut myöskään kielituntia.

Tällä viikolla kaikkein intensiivisin jakso oli keskiviikosta perjantaihin. Olimme lupautuneet vahtimaan kahta vanhinta oppilasta, jotka jäivät yksin kotiin kahdeksi yöksi. Ensimmäisenä yönä kotona oli myöskin perheen ainoa tyttö.

Keskiviikkona meillä oli koulua puoli kolmeen ja sen jälkeen kävimme pikaisesti kotona vähän siivoamassa ja hakemassa hammasharjat. Illaksi oli suunnitteilla Age of Empires –lanit. Pojat olivat hehkuttaneet koko alkuviikon tulevaa peli-iltaa. Matias neuvotteli vanhempien kanssa siitä, kuinka pitkään he saisivat pelata: lupa tuli pelata niin pitkään kuin vain hereillä pysyy tai on sähköä.

Kun saavuimme keskiviikkona suomalaisen perheen kotiin muu perhe oli jo pakkautumassa autoon vierailulla olevien isovanhempien kanssa. Isovanhemmat olivat lähdössä takaisin Suomeen ja suurin osa perheestä lähti pääkaupunkiin viettämään heidän kanssaan rauhallisempaa aikaa ja samalla saattamaan heitä paluulennolle. Meille jäi siis kolme lasta ja talo vastuullemme.

Maijaleena aloitti ruuan valmistuksen ja Matias viritteli tietokoneita poikien kanssa. Puhelimella soiteltiin ja kyseltiin, josko muita osallistujia ilmaantuisi. Peli-illan alkua varjosti sähkökatko, joka loppujen lopuksi kesti vain kaksi tuntia. Söimme iltaruuan seitsämän jälkeen ja sitten alkoi tohina toden teolla tietokoneiden ympärillä. Joku osa ei toiminutkaan ja pimeässä piti lähteä hakemaan jotain piuhaa lainaan suomalais-amerikkalaisen perheen luota. Loppujen lopuksi sitä vaivalla haettua lainapiuhaa ei sitten tarvitukaan. Koneista yksi ei suostunut yhteistyöhön muiden kanssa, joten yksi pelaajista joutui aina jäämään suosiolla huilivuoroon.

Poikien ja Matiaksen lisäksi laneihin osallistui syksyinen vuokraisäntämme, jonka asunnossa oleskelimme kolme kuukautta. Sillä välin, kun lanit olivat täydessä vauhdissa, Maijaleena opetti hieman vanhempiaan ikävöivälle perheen tytölle kinkku-juusto-sarvien tekemistä. Sarvien valmistukseen hurahti reilu kaksi tuntia kuin leikiten ja sillä välin ensimmäinen peli oli saavuttanut puolivälin. Söimme sarvia ja Maijaleena huolehti leipuriapurinsa ajoissa nukkumaan.

Ensimmäinen peli loppui puolilta öin. Toinen peli päättyi kahdelta ja viimeinen aamulla neljältä. Matias valvoi ja pelasi poikien kanssa, sveitsiläinen kaveri lähti kotiinsa kahden jälkeen. Maijaleena meni nukkumaan jossain puolen yön ja kahden välillä, sillä seuraavana päivänä olisi jonkun herättävä hieman muita aikaisemmin aamupalan tekoon.

Aamulla herättelimme oppilaat puoli yhdeksältä. Aamupalalla oli illallisia sarvia ja nakkiomelettia. Aamupala oli niin tuhti, että vielä lounaallakaan ei ollut nälkä. Koulupäivä sujui varsin pirteästi ottaen huomioon, että kaikki – yhtä lukuun ottamatta – olivat nukkuneet liian vähän. Iltapäivällä perheen tyttö lähti amerikkalaisen kaverinsa luo yökylään. Me kävimme kotona hakemassa pyykkiä ja Maijaleena jäi sinne leipomaan Boston-pullaa, sillä poikien tadzhikki-kielitunti pidetään aina meidän kotonamme ja jonkun on hyvä olla avaamassa ovi.

Poikien kielitunnin jälkeen Maijaleena palasi suomalaisen perheen kotiin vastaleivotun pullan kera. Matias nautti ilta-auringosta ulkona kahvia siemaillen. Iltaruuan valmistus alkoi heti, kun Maijaleena ensin leikkasi Matiaksen hiukset. Matias ei ole koko Suomesta lähdön jälkeisenä aikana leikkauttanut hiuksiaan ammattilaisella, vaan kotiparturi on saksinut kuontaloa. Eipä ole tullut vielä sitä ”jevgenitukkaa”, jota Matias on paikallisissa partureissa pelännyt. ☺

Torstai oli muutenkin mielenkiintoinen päivä. Lounas oli paikallisen kotiavun tekemä, tai hänen lämmittämänsä. Ihmettelimme hieman, kun keitto kulhoissamme oli kylmää. Tavallisesti lounas on höyryävän kuumaa, kun suomalaisen perheen äiti sen valmistaa. Emme kuitenkaan kiinnittäneet viileään keittoon sen kummemmin huomiota. Ajattelimme sopan jäähtyneen meitä odottaessaan.

Pian lounaan jälkeen Matiaksen maha meni sekaisin. Maijaleenan maha kurisi kummasti, mutta pahempia merkkejä sekoamisesta ei ollut. Lounaan jälkeisestä tunnista lähtien Matias kulki kyykkyvessassa tyhjennyksillä. Seuraavana päivänä saimme selville, että lounaskeittoamme ei oltu kiehutettu. Keitto oli ollut valmiina jääkaapissa, siihen piti ainoastaan lisätä vesi ja kiehauttaa. Syrjäisemmästä kylästä oleva kotiapu oli laittanut keittoon ainoastaan lämmintä vettä ja vähän lämmittänyt. Eipä ihme, että eniten keittoa särpinyt Matias sai ruuasta ripulin. Eniten meitä kauhistutti se, että tulikohan tässä nyt taas saatua giardia, josta syksyllä kärsimme suuria tuskia... Sepä selviää sitten jossakin vaiheessa.

Perjantaina perhe saapui pääkaupungista, saimme luovuttaa vastuun kodista ja lapsista. Koulupäivän jälkeen kaipasimme kumpikin hiljaisuutta ja rauhaa. Kyllä lapsiperheen arki on meluista, vaikka siihen kuinka yrittäisi suhtautua. Ainakin meillä on nyt taas hyvä kokemus siitä, millaista on olla perheellinen. Aivan hyvä harjoitella toisten lapsilla ja palata sitten takaisin kahdenkeskiseen arkeen, joka ainakin tällä hetkellä sopii meille parhaiten.

Viikonloppunakin kotonamme oli taas sähkökatkoja. Olemme kuulleet kaksi teoriaa surkealle sähkölle. Ensimmäisen mukaan voimalaitoksella tehdään suurta remonttia ja Navruksen jälkeen se valmistuisi. Navrus tosiaan oli tällä viikolla, mutta parannusta sähköissä ei ole huomattu, joten tämä teoria lienee kuopattu. Toisen teorian mukaan Vaksh-joessa on niin vähän vettä, että sen vuoksi ei ole sähköäkään. Täällä tosiaan on ollut jo pitempään satelematta kunnolla ja talvikin oli vähäluminen, joten eiköhän tuossa ole jotain totuusperää. Ensi viikolle on luvattu enemmän sateita, joten toiveet ympärivuorokautisesta sähköstä ovat korkealla.

Sähkökatkojen kanssa sattui hauska kommellus sunnuntaina. Olimme keittiön viereisessä huoneessa lukemassa ja neulomassa, kun valot sammuivat. Maijaleena oli vähän ajatuksissaan ja tokaisi: ”Paloko meiltä sulake vai menikö muiltaki sähköt? Ainii, eihän täällä ole sulakkeita.” Saimme kumpikin hyvät naurut kynttilää sytytellessä.

Surkeaa sähköä, helteistä säätä

Nyt on todellinen kevät saapunut. Matias on jättänyt kalsarit pois ja Maijaleena on siirtynyt talvimekoista kesäisempiin popliinimekkoihin. Useampana päivänä auringossa on lämpöä neljäkymmentä astetta ja varjossakin aivan kolmen kymmenen pinnassa. Tällaista ei tulla varmaankaan kokemaan Suomessa seuraavana kesänä.

Kevät täällä on hyvin erilainen suomalaiseen kevääseen. Voisi sanoa, että täällä kevät tulee parissa päivässä, kun taas Suomessa se vie useita viikkoja. Kevään ensimmäinen merkki on narsissit, joista ensimmäiset kukkivat jo helmikuussa tänä vuonna. Seuraavaksi alkavat kanaalien reunat vähitellen vihertää ja ensimmäiset voikukat tuovat keltaista väriä ympäristöön. Varma merkki on puiden kukkiminen. Kirsikka- ja mantelipuut kukkivat ensimmäisinä, muut hedelmä- ja pähkinäpuut vasta myöhemmin. Kukkivat puut näyttävät todella kauniilta – kukinnan aikana puut ovat valkoisten tai hennon vaaleanpunaisten pyöreälehtisten kukkien täyttämiä, ainoastaan runko ja osa oksista näkyy kukkaverhon takaa.

Kaiken tämän lämmön ja kauneuden keskellä on myös niitä varjopuolia. Ilman lämmettyä ovat myös erilaiset eläimet vironneet. Olemme löytäneet asunnostamme ensimmäisen torakan; torakan numero 45. Matias vangitsi sen tyhjään sipsitörppöön, sillä haluamme testata eläimen sinnikkyyttä. Matias oli lukenut jostakin, että torakka kykenee elämään kaksi viikkoa ilman päätä ennen kuin kuolee nälkään. Torakka numero 45 sai pitää päänsä, mutta se on edelleen vankina törpössä, josta tarkkailemme sen selviytymistä ilman ruokaa läpinäkyvän muovikannen läpi. Tällä hetkellä torakka on vielä hengissä ja tuntosarvet heiluvat vilkkaasti. Päivitetään sitten tilanne seuraavalla viikolla uudestaan. Torakan lisäksi olemme havainneet kotona pieniä mustia muurahaisia. Niistä ei ole vielä ollut haittaa.

Suurin varjo tällä viikolla on ollut surkea sähkö. Parina aamuna jouduimme lähtemään töihin ilman aamukahvia ja –kaakaota, sillä meillä ei ollut sähköä ja vedenkeitto on liian hidasta kaasulla hektisinä aamuinamme. Surkeimpana päivänä meillä oli illalla ainoastaan vajaa kaksi tuntia sähköä. Sähköttömyyteen on jo alkanut tottua, mutta tällä viikolla sähköä olisi todellakin tarvittu, sillä Maijaleena oli lupautunut auttamaan suomalaisen perheen järjestämän suuren juhlan leivonnaisten teossa.

Suomalainen perhe päätti järjestää perjantaiksi juhlan naapureille ja ystäville. Juhla oli jäähyväisjuhla, vaikka sitä ei vieraille sellaisena mainostettukaan. Meidän osuutemme juhlassa oli leipoa sata pullaa ja seurustella vieraiden kanssa.

Leipomisurakka osoittautui hieman rankemmaksi kuin alkuun osasimme odottaa. Meillä ei ollut yhtään paikallista rahaa ennen kuin suomalaisen perheen ukki vaimoineen tuli tiistaina Suomesta tänne lomalle. Olimme tilanneet heidän mukanaan kanelia ja euroja käteisenä, sillä täällä rahan nostaminen automaateista tulee todella kalliiksi. Tiistaina saimme siis rahaa ja kanelia, jota täältä löytää ainoastaan silloin tällöin. Matias pääsi jauho- ja maitokauppaan.

Tiistaina alkoi sitten leipominen – tosin vasta illalla, kun sähköt tulivat. Useana päivänä päivärytmimme oli hyvin samankaltainen: aamulla töihin, iltapäivällä kotiin, pari tuntia sähköjen odottelua ja sitten pari tuntia leipomista, hampaiden harjaus kynttilänvalossa ja nukkumaan. Sähköä oli siis koko viikon ajan ainoastaan muutama tunti päivässä. Se tuntui jotenkin rajoittavan elämää, kun ei ollut sellaiseen sähköttömyyteen tottunut.

Viimeiset pullat saimme toimitettua juhlaa edeltävänä iltana suomalaisen perheen kotiin. Pullia viedessä tarjouduimme auttamaan juhlan viime hetken valmisteluissa; puhdistimme riisiä (noukimme pieniä kiviä, korsia ja akanoita), teimme lahjakoreja ja listasimme asioita, joita oli vielä ostamatta tai tekemättä. Kotona olimme melko myöhään ja unta ei tarvinnut pimeässä kodissa houkutella.

Perjantai oli sitten suuri juhlapäivä. Aloitimme koulun kahdeksalta ja se olikin sitten ainoa normaali koulutunti. Miehet saapuivat juhlaan aamulla yhdeksältä. Matias meni tervehtimään naapureita ja joitain tuttuja. Ohjelmassa oli mullan (uskonnollisen johtajan) puhe, jossa hän puhui suomalaisesta perheestä hyviä asioita, vaikka onkin erittäin tunnettu siitä, että hän ei hyväksy vierasuskoisia eli muita kuin muslimeja. Mullan puheen jälkeen tarjoiltiin kansallisruokaa oshia, jota mieskokki oli alkanut keittää pihan perällä jo aamukuudelta. Oshin kanssa tarjoiltiin lämpimiä samsoja (pasteijoita). Pöydissä oli lisäksi erilaisia juomia, hedelmiä ja muutamia leivoksia. Miesten ruokailu kesti reilun tunnin ja sitten piha tyhjeni.

Naiset saapuivat puolilta päivin. Silloin Maijaleena lopetti kahden nuorimman oppilaan opetuksen ja koulu oli siltä päivää ohi. Matias keitti teetä iltapäivän ja voidaan todeta, että keitetyn teen määrä oli useita kymmeniä litroja. Täällä tosiaan paikalliset juovat kuumanakin päivänä kuumaa teetä, ettei vain tule angiina. Useimmat juovat vasta kuumimpina kesähelteinä haaleita juomia, mutta harvemmin kylmiä.

Maijaleena oli vastaanottamassa vieraita morsiamen päähine päässä ja hienossa mekossa. Iltapäivä kului istuen ja napostellen huoneessa, jossa oli suomalaisen perheen ystävänaisia. Paikallinen sisko saapui äitinsä kanssa ja Maijaleena istuikin heidän vieressään koko ajan. Kuulumiset vaihdettiin paikallisella kielellä ja loppuajan juttelua jatkettiin englanniksi. Vieraiden lähtiessä tuntui hieman haikealta sanoa hei hei, sillä montaa kertaa ei enää tavata. Meillä on vähitellen kääntymässä viimeiseen kuukauteen tämä täällä oleminen. Onhan se hieman haikeaa jättää hyvät tutut tänne tietäen, ettei heitä varmaankaan enää tule näkemään.

Sillä välin, kun Maijaleena istui naisten kanssa sisällä, Matias oli vastaanottamassa työpaikan väkeä. Työpaikan johtaja on erittäin kohtelias ja puhelias herrasmies. Hän on ottanut ”mister Matteon” suosikikseen heti alusta alkaen. Perjantaina hän tuli halaamaan Matiasta oikein suurieleisesti ja äänekkäästi tervehtien. Niinhän siinä sitten kävi, että hänen tarmokkaasti halatessaan Matiasta, kuului Matiaksen selästä kummallinen naksahdus. Jotain sieltä selästä paukahti, mutta onneksi ei sen suurempaa vahinkoa. Halauksen jälkeen Matias sai ähkittyä englanniksi, että ehkä johtaja ei ensi kerralla halaisi ihan niin lujaa.

Juhlan päättyessä olimme melko väsyneitä ja päätimme hakea suomalais-amerikkalaiselta perheeltä muutaman elokuvan lainaan viikonlopuksi. Elokuvia hakiessa meillä sitten vierähti lähes pari tuntia ja teimme päätöksen saunomisesta. Kävimme hakemassa kotoa pyyhkeet ja palasimme saunaan. Tuntui todella hyvältä saada olla rauhallisessa ja rentouttavassa paikassa touhukkaan viikon jälkeen. Illalla nukahdimme välittömästi kotiin päästyämme.

Viikonlopun aikana otimme rennosti huonoista sähköistä välittämättä. Oikeastaan me olemme alkaneet jo vähitellen tottua siihen, että koko aikaa ei voi tehdä kaikkea, mitä mieli tekisi. Sähköjen katkeaminen ei aiheuta enää suuria tunteita – paitsi, jos on saanut juuri viimeisen pellillisen pullia uuniin.

Sähköjen puuttuminen ei ole tosiaan ollut ainoa varjopuoli tällä viikolla. Perjantaina ja lauantaina meillä oli myös vesikatko, joka hankaloitti hieman elämää. Onneksi meillä oli sen verran vettä, että Matias sai aamukahvinsa ja saimme huuhdeltua vessanpönttöä edes jonkin verran. Vesien puutumisen lisäksi olemme myös olleet ilman nettiä nyt jo reilun viikon.

Monien aikaisemmin itsestään selvyytenä pitämien asioiden puuttuminen on muuttanut hieman elämänasennetta. Ei elämä ole kiinni sähköistä, netistä tai siitä, että voiko käydä suihkussa juuri silloin, kun haluaa. Aivan hyvin voi olla kynttilänvalossa ilman yhteyksiä ulkomaailmaan hiukset neljättä päivää pesemättä. Ei se elämä ihan hirveästi loppujen lopuksi muutu, vaikka välillä eläisikin vähän vaatimattomammin.

Kaiken kiireen ja touhun keskellä olemme välillä hyvinkin väsyneitä. Maanantaina Maijaleena piti vapaata töistä, sillä sängystä nouseminen tuntui mahdottomalta; kaikki raajat tuntuivat olevan aivan turtia väsymyksestä. On varmasti vaikea käsittää tällaista väsymystä, sillä täällä kaikki on edelleen niin erilaista kuin mihin on 20 vuotta elämästään tottunut. Täällä tiskaaminen, siivoaminen ja ruuanlaitto on huomattavasti haasteellisempaa, sillä välineet ja olosuhteet ovat niin toisenlaiset. Ei ihme, että välillä kroppa tarvii time-outin. Toivottavasti aikanaan sopeutuminen takaisin Suomeen ei tule olemaan näin haastavaa. Ehkäpä yltäkylläisyyteen on kuitenkin helpompi sopeutua kuin siihen, että kaikkea on vähemmän.

Keittiön seinästä kasvaa sieniä!

Loma tosiaan jatkui vielä maanantain ja tiistain tällä viikolla. Täällä 8. maaliskuuta on suuri ja merkittävä juhlapäivä. Monessa toimistossa se on vapaapäivä ja koko kansa juhlii naisiaan. Kyseessä on siis naistenpäivä, jolloin naisille annetaan neonvärisiä suuria pehmoleluja, joissa lukee I love you. Toki myös kukitus kuuluu asiaan; ruusuja ja neilikoita annetaan vaimoille, äideille ja ihailun kohteille. Päivä on tarkoitettu kaikille naisille, mutta vähitellen sävy alkaa muuttua enemmän äitienpäivän suuntaan. Rakastavaisillehan on jo oma päivä (ystävänpäivä), jolloin voi muistaa vaimoja ja muita mielitiettyjä ja jättää tämän maaliskuun kahdeksannen äideille.

Myös me varauduimme tähän suureen ja merkittävään juhlapäivään. Maanantaina söimme puuroaamupalan kaikessa rauhassa ja päätimme läksiä kohti basaaria. Aamupalan jälkeen Matiaksen mahassa kupli ja tovin vessassa istumisen jälkeen olimme valmiit lähtemään.

Tarkoituksena oli muistaa kolmea naista, joiden kanssa olemme olleet enemmän tekemisissä: suomalaisen ja suomalais-amerikkalaisen perheen äitejä sekä Maijaleenan paikallista siskoa. Ostimme hyvää suklaata ja koruja. Kun saimme korut ostettua, Maijaleenan maha alkoi päästellä pahoja ääniä. Olemme kokeneet jo niin monta ripulia, että tunnistamme vaikka unissamme ensimmäiset varoitusmerkit. Nyt siis oli kyseessä todellinen varoitus. Kiidimme pikaisesti kotiin ja ehdimme juuri ovesta sisään, ennen kuin olisi tarvinnut alkaa haisevalle pyykille. Maijaleenalla kului sitten sen päivän ilta lähinnä vuoteen ja vessan välillä. Matiaksella taitaa olla meistä se rautaisampi pakki, joka kestää enemmän. Myöhemmin illalla tutkimme mannapuuropakettia ja siitä selvisi, että vasta ostetut mannaryynit olivat yli vuoden vanhoja...

Se siitä maanantaista. Tiistai olikin sitten juhlapäivä ja siltä se tuntuikin; ilma oli kaunis, lämpöä riitti reilusti päälle 20 astetta jopa varjossa. Matias tarjoili luksusaamiaisen vaimolleen. Aamiainen sisälsi banaania ja jugurttia, joita emme tavallisesti täällä syö, sillä ne ovat arvokkaita. Aamiaisen yhteydessä Maijaleena sai myös naistenpäivälahjan ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään kyläilemään.

Suuntasimme ruusun ja pienen herkkulahjan kanssa suomalais—amerikkalaisen perheen luo. He olivat sairastaneet angiinaa edellisen viikonlopun, joten halusimme piristää heitä. Päivä menikin oikein mukavasti lasten kanssa pelaillessa ja touhutessa. Välillä otimme aurinkoa ja Matias järjesteli perheen isän kanssa autotallin hyllyjä lapsiturvallisemmiksi. Illaksi suuntasimme kotiin. Matias haki meille iltapalaksi viereisestä basaarista tuoretta leipää ja yllättäen mies palasikin kukkakimpun kanssa. Se oli oikea hemmottelupäivä Maijaleenalle.

Naistenpäivänä tuntui ensimmäistä kertaa oikealta keväältä. Auringon paiste lämmitti, niska ja kasvot oli jossakin vaiheessa suojattava palamiselta. Viikko oli muutenkin ensimmäinen kevätviikko. Täällä tosiaan kevät saapuu yllättäen sitten, kun se saapuu. Koulupäivien aikana oli parhaimmillaan lähes 40 astetta auringossa. Viikonloppuna näimme ensimmäiset kukat puissa. Täällä tosiaan tulee ensin kukat puihin ja vasta sitten lehdet. Kirsikkapuissa on usein valkoiset kukat ja mantelipuissa hennon vaaleanpunaiset. Tämä on jotain sellaista, mitä Suomen keväässä ei ole nähnyt.

Sään lämpenemisen vuoksi myös sisälämpötila on muuttunut. Nyt olemme voineet huoletta olla kotona lyhythihaisissa, vaikka edellisellä viikolla vielä hengitys höyrysi joka huoneessa. Huoneilma kotonamme muuttui myös yhdessä yössä; kotona ei enää ainoastaan haise pahalle, vaan myös tuntuu sellainen amatsonin nihkeän kostea ilma hengittäessä. Torstaina tulimme töistä kotiin ja Matias meni keittiöön. Vähän ajan kuluttua kuului: ” Kulta, näenköhän näkyjä vai kasvaako tuolla sieni?” Pianpa nauroimme kumpikin makeasti, sillä keittiömme seinästä todellakin kasvoi sieni. Eikä mikään pieni sieni, vaan mittaa sillä oli lähes 15 senttiä! Ison sienen välissä oli tuloillaan myös kaksi pienempää. Emmepä ole ennen kuulleet, että kerrostalon toisessa kerroksessa kasvaisi keittiön seinästä sieniä. :D

Sienet olivat meille viimeinen varoitus siitä, että kotonamme todellakin liikkuu ilmassa kaikenlaista eliöä. Keittiömme on huoneista pahin, sillä yksi seinä on lähes vain ja ainoastaan ikkunaa. Ruuanlaiton jälkeen höyrystynyt vesi tiivistyy ikkunoissa vesipisaroiksi, jotka valuvat seinään ja kosteuttavat sen. Kaakeleiden päälle on muodostunut pieniä karvapäällisiä hometäpliä ja sään lämmettyä seinät ovat alkaneet pukata kosteutta aivan joka puolelle. Keittiössämme on nyt viimeisen kolmen viikon aikana homehtunut mm. verhot, seinäkaakelit, sähkövatkain, Matiaksen työkalut ja osa lattiasta. Täällä tämä home siis kuuluu asiaan. Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta tämä on meidän kotimme ja aivan tavallista arkea.

Sienten ilmaantumisen jälkeen olemme alkaneet pitää olohuoneen ja keittiön muutamaa ikkunaa yötä päivää auki. Ilman laatu on parantunut huomattavasti emmekä ole paleltuneet, sillä yölämpötilat ovat nousseet jo alimmillaan kymmeneen asteeseen. Sienet nousivat vuorotellen, mutta nyt ne ovat ilmeisesti saaneet raitisilmamyrkytyksen ja nahistuneet seinän viereen.

Tuuletuksesta huolimatta Maijaleenan kurkussa on ollut kummallinen kutina jo kohta reilun viikon. Tutkimme makuuhuoneen siltä varalta, että sänky olisi taas homehtunut – eipä ollut. Makuuhuoneesta menee keittiöön pieni huonosti eristetty ovi, jota pidämme koko ajan kiinni. Koska makuuhuoneesta ei löytynyt hometta, päätimme tutkia puunattua keittiötä tarkemmin. Keittiöstämme 2/3 on koroketta, jonka päällä voi istua ja ruokailla. Korokkeen alla on tyhjää tilaa, jota emme ole käyttäneet.

Matias otti taskulampun ja avasi korokkeen kaapinoven, josta näkee korokkeen alle. Siis hyi ja yäk mitä siellä oli. Aivan makuuhuoneemme seinän vieressä korokkeen alla oli alin lauta aivan valkoisen karvaisen homeen peitossa. Haju oli melkoisen ummehtunut. Mietimme, että mitä tekisimme. Mietimme edelleen, sillä korokkeen alle ei oikein mahdu menemään ja meillä ei ole mitään intoa mennä mönkimään sinne homeen ja ties minkä sekaan. Ehkäpä tämä tuuletus taas auttaisi. Eipä tässä enää ole montaa viikkoa jäljellä. Muutetaan sitten vaikka taas olohuoneeseen nukkumaan, jos ei muu auta.

Lomamme aikana saimme mailia lentoyhtiöstä, josta olimme varanneet lennot. Lentomme oli peruttu ja meidät siirrettiin muutamaa päivää aikaisemmalle lennolle. Muutos ei meitä sinänsä haittaa, sillä olimme alun perinkin katsoneet sitä päivää, jolle meidät nyt siirrettiin. Olimme varanneet lennon myöhemmäksi, koska haluamamme päivän lennot kallistuivat huomattavasti ennen kuin ehdimme ne varata. Nyt olemme kuitenkin halvalla hinnalla sillä lennolla, jonka aluksi olimme halunneetkin. Näin ne asiat vain järjetsyvät. ☺

Loman jälkeinen viikko koulussa sujui suhteellisen rauhallisesti. Maijaleenalla ei ollut virkkauspiiriä eikä Matiaskaan tavannut paikallista ystäväänsä, jonka kanssa on nyt muutamalla viikolla tavannut. Poika on toinen niistä, jotka tapasimme viime pääkaupunkireissullamme. Hän on nyt siis täällä Kurgon Tepassa opiskelemassa englantia ja haluaa kovasti tavata Matiasta.

Perjantaina illalla suomalaisen perheen kotiin tuli pääkaupungista muita länsimaalaisia nuoria viettämään viikonloppua yhdessä. Kaikki pojat olivat 11-17- vuotiaita. Matias oli lupautunut järjestämään pojille pelejä ja tekemistä perjantai-illaksi. Illalla Matias tuli väsyneenä ja mustelmilla kotiin. He olivat pelanneet amerikkalaista jalkapalloa ja kukapas olikaan jäänyt useimmiten läjässä alimmaiseksi.

Lauantaina suuntasimme suomalaisen perheen luo pikaiselle aamiaiselle. Suomalaisen perheen kotona ahtauduimme koko porukka yhteen kiinalaiseen pakuun – kaiken kaikkiaan meitä oli siellä 15. Se on uusi ahtautumisennätyksemme. Sieltä jatkoimme matkaa porukalla saksalaisen perheen kotiin, jossa oli päiväksi tapahtumaa niin ulkomaalaisille tytöille kuin pojillekin.

Meitä oltu kysytty järjestämään ohjelmaa lauantaille, mutta ajattelimme mennä mukaan, jos meitä vaikka jossakin hommassa tarvittaisiin. Niinhän siinä sitten kävi, että meidät nakitettiin vastuuseen päivänohjelmasta, vaikka meiltä ei edes kysytty asiaa. Pienoisesta harmistuksesta ja muiden huonosta organisoinnista huolimatta saimme nuoret viihtymään.

Launtaina ilma oli myös kaunis ja lämmin, vaikka aurinko ei edes paistanut. Menimme nuorten kanssa koululle numero 11 ja siellä tytöt pelasivat aluksi sählyä ja me menimme poikien kanssa ulkokentällä pelaamaan pesistä, tai oikeastaan helpotetumpaa versiota nelimaalia. Kun menimme kentällä, siellä ei ollut juurikaan ketään. Maijaleena piirsi kentän maahan ja selitti lyhyesti säännöt pojille. Sääntöjen selityksen aikana jostakin oli kerääntynyt suuri lauma paikallisia lapsia. Aloitimme pelaamisen, vaikka se olikin äärimmäisen vaikeaa, kun ympärillä oli valehtelematta sata mölisevää paikallista, jotka tunkivat tahallaan pelikentällemme. Lapset eivät suostuneet ymmärtämään, että pallo on kova, jos se sattuu päähän. Lapset tulivat kentällemme tahallaan pelaamaan twistiä, ja jalkapalloa, puhumattakaan muuten vain kentällä töllistelemisestä.

Olimme erittäin turhautuneita, mutta saimme kaikesta huolimatta pelattua ulko- ja sisävuoron kummallakin joukkueella. Pojat olivat tyytyväisiä ja sitten päätimme mennä sisätiloihin. Kiljuva hyeenalauma seurasi meitä myös sisäsaliin. Yhden piti seisoa pesäpallomaila kädessä ovella, ettei kukaan päässyt sisään. Salissa on parvi, jonne paikalliset lapset keksivät mennä ulkopuolelta. Heidät sai ajaa risun kanssa sieltäkin useamman kerran ulos. Ne kaksi tuntia olivat kyllä erittäin kaoottisia ja meluisia. Paikallisilla lapsilla ei ole mitään käytöstapoja. Hyeenalauma kuvastaa heitä erittäin hyvin.

Selvisimme lauantaista kunnialla. Päivä meni hyvin toisella tavalla kuin olimme itse ajatelleet sen menevän. Saimme yllättävän vastuun ja hoidimme hommat niin hyvin kuin osasimme. Iltapalaa syödessä omassa kotonamme korvat soivat edelleen. Iltaan mennessä meteli pään sisältä tuntui laantuvan. Kylläpäs vain olimmekin uupuneita.

Sunnuntaina Matias piti kahdelle vanhimmalle oppilaalle ja heidän paikalliselle kaverilleen kokoontumisen. Maijaleena leipoi heille ja lakaisi pitkästä aikaa koko asunnon. Totesimme kumpikin lakaisun jälkeen, että kylläpä vain imuri on kätevä keksintö. Sekin meitä odottaa onneksi Suomessa.

Tällaista siis tällä viikolla. Paljon on tapahtunut ja tuntuu, että elämänmeno ei ehdi rauhoittua varmaankaan ennen vappua, jolloin lennämme pois täältä. Onneksi nyt on kevät ja toivottavasti sähkötkin alkavat parantua. Voi sitä aikaa, kun ei ole enää näitä iänikuisia sähkökatkoja!