Lähtö alkaa olla mielessä useammin kuin kerran päivässä. Koulua emme ole vielä lopettaneet, joten silläkin saralla on paljon paineita loppuun asti. Maijaleenan mielen päällä on ollut paljon jäähyväisten jättäminen. Läheiseksi tulleiden ihmisten hyvästeleminen ei ole varmasti ikinä helppoa, tällä kertaa jäähyväisistä tekee entistä surullisemmaksi se tosiasia, että emme välttämättä enää ikinä tapaa näitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tämän syksyn, talven ja kevään viettäneet. On siis hieman kaksijakoiset tunnelmat: toisaalta on mukava päästä kotiin, mutta toisaalta harmittaa lähteä paikasta, jota oppi pitämään kotina. Sellaista se elämä kuitenkin on.
Koulussa teimme pitempiä päiviä ja opetuksessa joustettiin pakkauksen niin vaatiessa. Tunnit katkesivat milloin mistäkin syystä; välillä Matias ja isommat pojat kantoivat huonekaluja auton lavalle, toisinaan joku lasten kavereista tuli pyytämään jotakin oppilaistamme leikkimään kanssaan ulos. Kuoluhuoneella olimme jo melko vähän. Pidimme usein ainoastaan aamun tunnit luokassa ja siirryimme jossain vaiheessa ulos auringon paisteeseen opiskelemaan. Toisinaan lounasaikaan oli jo niin kuuma, että oli pakko palata takaisin sisälle varjoon ja viileyteen. Tämmöisiä olosuhteita ei varmasti ole missään tulevissa työpaikoissamme.
Kouluviikko huipentui perjantaina, kun olimme tehneet töitä ankarasti oppimäärän suoritusten eteen. Torstaina illalla Maijaleena väsäsi eskareillemme muodollisen epäviralliset eskaridiplomit. Lounaalla meillä oli tavallisesta poiketen hyvin kevyt leipätankkaus, sillä kahdelta oli juhlallinen eskarin päätöstilaisuus. Ennen juhlaa ala-astelaisemmekin saivat koulutyönsä päätökseen ja heidän osaltaan alkoi lyhyt "kesäloma", joka päättyisi Suomeen ja tavalliseen kouluun paluun myötä. Ennen päätösjuhlaa suomalaisen perheen kotiin saapui myös suomalais-amerikkalainen perhe. Aloitimme koulun päätöstilaisuuden diplomien juhlallisella luovutuksella ja Suvivirrellä. Eskarit olivat todella innoissaan saavutuksestaan. Ennen herkuttelua suomalaisen perheen isä (eli meidän epävirallinen koulutoimen johtajamme) piti puheen. Lyhyen ja ytimekkään puheen jälkeen olimme todella liikuttuneita. Raskas urakka koululla alkoi vähitellen helpottaa ja huojennus antoi sijaa kyynelille. Kauniit arvostuksen sanat ja vilpitön kiitollisuus työtämme ja meitä kohtaan tuntuivat todella palkitsevilta. Erityisen haikealta tuntui se, että me emme todellakaan olisi enää parin viikon päästä se sama tiimi, joka olimme olleet kuluneina kuukausina. Tiivis yhteistyö Kuronissa päättyisi. Kyynelten jälkeen keskityimme iloisempiin asioihin ja iloitsimme hyvästä ruuasta. Koulun päättyminen alkoi tuntua vähitellen hyvältä, vaikkakin meidän ja isompien poikien urakka jatkuisi vielä seuraavalla viikolla.
Kouluviikon aikana olimme miettineet kotona omaa pakkaamistamme ja sitä, kenelle antaisimme tavaroita, joita emme mukaamme ottaisi. Oli yllättävän haastavaa pohtia mitä kukin tuntemamme tarvitsisi ja osaisi arvostaa. Ennen viikonloppua oli suurin osa tavaroista jaettu ja me olimme valmiita muuttamaan kotoamme. Ennen muuttokuorman lastausta Matias kävi hyvästelemässä tutuksi tulleen basaarimiehen. Hänelle annoimme Matiaksen kauluspaitoja, lämpimiä sukkia, lämmittimen ja suomalaisen laadukkaan termospullon. Basaarimies oli otettu saamastaan lahjasta, hän kyseli lähdöstämme ja toivotti tervetulleeksi takaisin Tadzhikistaniin. Matiaksen kielitaito oli siis jo melko hyvällä pohjallla, kun pystyi kommunikoimaan niinkin paljon.
Muuttokuormassa ei ollut enää paljoa tavaraa - ainoastaan ne tavarat, joiden kanssa palaisimme Suomeen. Viimeistä kertaa kotimme ovea sulkiessa tuntui todellakin siltä, että yksi vaihe elämässä alkaa vähitellen olla ohi. Meistä tuli kodittomia, jotka asuvat muiden nurkissa. Ajatus ei tuntunut kyllä yhtään huonolta. Viimeisen viikon viettäminen suomalais-amerikkalaisen perheen kotona ei aiheuttanut ollenkaan mielipahaa. Saisimme asua suuressa talossa kahdestaan ja pitää vahtia talosta sillä välin, kun talonväki olisi reissussa.
Viikonloppuna jäimme siis kahdestaan siihen suureen taloon. Luvassa olisi viimeinen rutistus koulun suhteen ja Maijaleenan ennalta surema jäähyväiskäynti perheen luona, jossa Maijaleena oli asunut edellisen kevään. Paljon on siis vielä viimeiselle viikolle luvassa. Todennäköisesti voimat ovat täysin loppu, kun jätämme vappuna tämän maan ja suuntamme kohti Istanbulin Euroopan puolta. Lähtölaskenta on alkanut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti