Kotista lainakodilla ja -lapsilla

Niin on taas elämä sisältänyt uutta luksusta: suihkuverho on todettu homehtuneeksi ja keittiön seinästä pilkotti neljäs sieni. Kurkkuja karhistaa ja aamuisin olemme aivan tukossa. Kyseessä lienee allerginen reaktio tähän kaikkeen homeeseen ja pölyyn. Sää on ollut pitkään kuuma ja aurinkoinen, joten pölyinen vuodenaika on siis koittanut. Laaksosta ei näe päivällä enää vuoria, kun ilma on niin pölyinen. Odottelemme ennustettuja sateita.

Viikko alkoi pidennetyllä viikonlopulla, sillä maassa juhlittiin islamilaista vuoden vaihtumista eli Navrusta paikallisella kielellä. Navruksen vuoksi kaikki paikalliset virastot ja koulut olivat lähes koko viikon kiinni. Muiden pitäessä vapaata me ahersimme koulussa tiistaista lähtien. Uuden vuoden kunniaksi meillä ei ollut myöskään kielituntia.

Tällä viikolla kaikkein intensiivisin jakso oli keskiviikosta perjantaihin. Olimme lupautuneet vahtimaan kahta vanhinta oppilasta, jotka jäivät yksin kotiin kahdeksi yöksi. Ensimmäisenä yönä kotona oli myöskin perheen ainoa tyttö.

Keskiviikkona meillä oli koulua puoli kolmeen ja sen jälkeen kävimme pikaisesti kotona vähän siivoamassa ja hakemassa hammasharjat. Illaksi oli suunnitteilla Age of Empires –lanit. Pojat olivat hehkuttaneet koko alkuviikon tulevaa peli-iltaa. Matias neuvotteli vanhempien kanssa siitä, kuinka pitkään he saisivat pelata: lupa tuli pelata niin pitkään kuin vain hereillä pysyy tai on sähköä.

Kun saavuimme keskiviikkona suomalaisen perheen kotiin muu perhe oli jo pakkautumassa autoon vierailulla olevien isovanhempien kanssa. Isovanhemmat olivat lähdössä takaisin Suomeen ja suurin osa perheestä lähti pääkaupunkiin viettämään heidän kanssaan rauhallisempaa aikaa ja samalla saattamaan heitä paluulennolle. Meille jäi siis kolme lasta ja talo vastuullemme.

Maijaleena aloitti ruuan valmistuksen ja Matias viritteli tietokoneita poikien kanssa. Puhelimella soiteltiin ja kyseltiin, josko muita osallistujia ilmaantuisi. Peli-illan alkua varjosti sähkökatko, joka loppujen lopuksi kesti vain kaksi tuntia. Söimme iltaruuan seitsämän jälkeen ja sitten alkoi tohina toden teolla tietokoneiden ympärillä. Joku osa ei toiminutkaan ja pimeässä piti lähteä hakemaan jotain piuhaa lainaan suomalais-amerikkalaisen perheen luota. Loppujen lopuksi sitä vaivalla haettua lainapiuhaa ei sitten tarvitukaan. Koneista yksi ei suostunut yhteistyöhön muiden kanssa, joten yksi pelaajista joutui aina jäämään suosiolla huilivuoroon.

Poikien ja Matiaksen lisäksi laneihin osallistui syksyinen vuokraisäntämme, jonka asunnossa oleskelimme kolme kuukautta. Sillä välin, kun lanit olivat täydessä vauhdissa, Maijaleena opetti hieman vanhempiaan ikävöivälle perheen tytölle kinkku-juusto-sarvien tekemistä. Sarvien valmistukseen hurahti reilu kaksi tuntia kuin leikiten ja sillä välin ensimmäinen peli oli saavuttanut puolivälin. Söimme sarvia ja Maijaleena huolehti leipuriapurinsa ajoissa nukkumaan.

Ensimmäinen peli loppui puolilta öin. Toinen peli päättyi kahdelta ja viimeinen aamulla neljältä. Matias valvoi ja pelasi poikien kanssa, sveitsiläinen kaveri lähti kotiinsa kahden jälkeen. Maijaleena meni nukkumaan jossain puolen yön ja kahden välillä, sillä seuraavana päivänä olisi jonkun herättävä hieman muita aikaisemmin aamupalan tekoon.

Aamulla herättelimme oppilaat puoli yhdeksältä. Aamupalalla oli illallisia sarvia ja nakkiomelettia. Aamupala oli niin tuhti, että vielä lounaallakaan ei ollut nälkä. Koulupäivä sujui varsin pirteästi ottaen huomioon, että kaikki – yhtä lukuun ottamatta – olivat nukkuneet liian vähän. Iltapäivällä perheen tyttö lähti amerikkalaisen kaverinsa luo yökylään. Me kävimme kotona hakemassa pyykkiä ja Maijaleena jäi sinne leipomaan Boston-pullaa, sillä poikien tadzhikki-kielitunti pidetään aina meidän kotonamme ja jonkun on hyvä olla avaamassa ovi.

Poikien kielitunnin jälkeen Maijaleena palasi suomalaisen perheen kotiin vastaleivotun pullan kera. Matias nautti ilta-auringosta ulkona kahvia siemaillen. Iltaruuan valmistus alkoi heti, kun Maijaleena ensin leikkasi Matiaksen hiukset. Matias ei ole koko Suomesta lähdön jälkeisenä aikana leikkauttanut hiuksiaan ammattilaisella, vaan kotiparturi on saksinut kuontaloa. Eipä ole tullut vielä sitä ”jevgenitukkaa”, jota Matias on paikallisissa partureissa pelännyt. ☺

Torstai oli muutenkin mielenkiintoinen päivä. Lounas oli paikallisen kotiavun tekemä, tai hänen lämmittämänsä. Ihmettelimme hieman, kun keitto kulhoissamme oli kylmää. Tavallisesti lounas on höyryävän kuumaa, kun suomalaisen perheen äiti sen valmistaa. Emme kuitenkaan kiinnittäneet viileään keittoon sen kummemmin huomiota. Ajattelimme sopan jäähtyneen meitä odottaessaan.

Pian lounaan jälkeen Matiaksen maha meni sekaisin. Maijaleenan maha kurisi kummasti, mutta pahempia merkkejä sekoamisesta ei ollut. Lounaan jälkeisestä tunnista lähtien Matias kulki kyykkyvessassa tyhjennyksillä. Seuraavana päivänä saimme selville, että lounaskeittoamme ei oltu kiehutettu. Keitto oli ollut valmiina jääkaapissa, siihen piti ainoastaan lisätä vesi ja kiehauttaa. Syrjäisemmästä kylästä oleva kotiapu oli laittanut keittoon ainoastaan lämmintä vettä ja vähän lämmittänyt. Eipä ihme, että eniten keittoa särpinyt Matias sai ruuasta ripulin. Eniten meitä kauhistutti se, että tulikohan tässä nyt taas saatua giardia, josta syksyllä kärsimme suuria tuskia... Sepä selviää sitten jossakin vaiheessa.

Perjantaina perhe saapui pääkaupungista, saimme luovuttaa vastuun kodista ja lapsista. Koulupäivän jälkeen kaipasimme kumpikin hiljaisuutta ja rauhaa. Kyllä lapsiperheen arki on meluista, vaikka siihen kuinka yrittäisi suhtautua. Ainakin meillä on nyt taas hyvä kokemus siitä, millaista on olla perheellinen. Aivan hyvä harjoitella toisten lapsilla ja palata sitten takaisin kahdenkeskiseen arkeen, joka ainakin tällä hetkellä sopii meille parhaiten.

Viikonloppunakin kotonamme oli taas sähkökatkoja. Olemme kuulleet kaksi teoriaa surkealle sähkölle. Ensimmäisen mukaan voimalaitoksella tehdään suurta remonttia ja Navruksen jälkeen se valmistuisi. Navrus tosiaan oli tällä viikolla, mutta parannusta sähköissä ei ole huomattu, joten tämä teoria lienee kuopattu. Toisen teorian mukaan Vaksh-joessa on niin vähän vettä, että sen vuoksi ei ole sähköäkään. Täällä tosiaan on ollut jo pitempään satelematta kunnolla ja talvikin oli vähäluminen, joten eiköhän tuossa ole jotain totuusperää. Ensi viikolle on luvattu enemmän sateita, joten toiveet ympärivuorokautisesta sähköstä ovat korkealla.

Sähkökatkojen kanssa sattui hauska kommellus sunnuntaina. Olimme keittiön viereisessä huoneessa lukemassa ja neulomassa, kun valot sammuivat. Maijaleena oli vähän ajatuksissaan ja tokaisi: ”Paloko meiltä sulake vai menikö muiltaki sähköt? Ainii, eihän täällä ole sulakkeita.” Saimme kumpikin hyvät naurut kynttilää sytytellessä.

Surkeaa sähköä, helteistä säätä

Nyt on todellinen kevät saapunut. Matias on jättänyt kalsarit pois ja Maijaleena on siirtynyt talvimekoista kesäisempiin popliinimekkoihin. Useampana päivänä auringossa on lämpöä neljäkymmentä astetta ja varjossakin aivan kolmen kymmenen pinnassa. Tällaista ei tulla varmaankaan kokemaan Suomessa seuraavana kesänä.

Kevät täällä on hyvin erilainen suomalaiseen kevääseen. Voisi sanoa, että täällä kevät tulee parissa päivässä, kun taas Suomessa se vie useita viikkoja. Kevään ensimmäinen merkki on narsissit, joista ensimmäiset kukkivat jo helmikuussa tänä vuonna. Seuraavaksi alkavat kanaalien reunat vähitellen vihertää ja ensimmäiset voikukat tuovat keltaista väriä ympäristöön. Varma merkki on puiden kukkiminen. Kirsikka- ja mantelipuut kukkivat ensimmäisinä, muut hedelmä- ja pähkinäpuut vasta myöhemmin. Kukkivat puut näyttävät todella kauniilta – kukinnan aikana puut ovat valkoisten tai hennon vaaleanpunaisten pyöreälehtisten kukkien täyttämiä, ainoastaan runko ja osa oksista näkyy kukkaverhon takaa.

Kaiken tämän lämmön ja kauneuden keskellä on myös niitä varjopuolia. Ilman lämmettyä ovat myös erilaiset eläimet vironneet. Olemme löytäneet asunnostamme ensimmäisen torakan; torakan numero 45. Matias vangitsi sen tyhjään sipsitörppöön, sillä haluamme testata eläimen sinnikkyyttä. Matias oli lukenut jostakin, että torakka kykenee elämään kaksi viikkoa ilman päätä ennen kuin kuolee nälkään. Torakka numero 45 sai pitää päänsä, mutta se on edelleen vankina törpössä, josta tarkkailemme sen selviytymistä ilman ruokaa läpinäkyvän muovikannen läpi. Tällä hetkellä torakka on vielä hengissä ja tuntosarvet heiluvat vilkkaasti. Päivitetään sitten tilanne seuraavalla viikolla uudestaan. Torakan lisäksi olemme havainneet kotona pieniä mustia muurahaisia. Niistä ei ole vielä ollut haittaa.

Suurin varjo tällä viikolla on ollut surkea sähkö. Parina aamuna jouduimme lähtemään töihin ilman aamukahvia ja –kaakaota, sillä meillä ei ollut sähköä ja vedenkeitto on liian hidasta kaasulla hektisinä aamuinamme. Surkeimpana päivänä meillä oli illalla ainoastaan vajaa kaksi tuntia sähköä. Sähköttömyyteen on jo alkanut tottua, mutta tällä viikolla sähköä olisi todellakin tarvittu, sillä Maijaleena oli lupautunut auttamaan suomalaisen perheen järjestämän suuren juhlan leivonnaisten teossa.

Suomalainen perhe päätti järjestää perjantaiksi juhlan naapureille ja ystäville. Juhla oli jäähyväisjuhla, vaikka sitä ei vieraille sellaisena mainostettukaan. Meidän osuutemme juhlassa oli leipoa sata pullaa ja seurustella vieraiden kanssa.

Leipomisurakka osoittautui hieman rankemmaksi kuin alkuun osasimme odottaa. Meillä ei ollut yhtään paikallista rahaa ennen kuin suomalaisen perheen ukki vaimoineen tuli tiistaina Suomesta tänne lomalle. Olimme tilanneet heidän mukanaan kanelia ja euroja käteisenä, sillä täällä rahan nostaminen automaateista tulee todella kalliiksi. Tiistaina saimme siis rahaa ja kanelia, jota täältä löytää ainoastaan silloin tällöin. Matias pääsi jauho- ja maitokauppaan.

Tiistaina alkoi sitten leipominen – tosin vasta illalla, kun sähköt tulivat. Useana päivänä päivärytmimme oli hyvin samankaltainen: aamulla töihin, iltapäivällä kotiin, pari tuntia sähköjen odottelua ja sitten pari tuntia leipomista, hampaiden harjaus kynttilänvalossa ja nukkumaan. Sähköä oli siis koko viikon ajan ainoastaan muutama tunti päivässä. Se tuntui jotenkin rajoittavan elämää, kun ei ollut sellaiseen sähköttömyyteen tottunut.

Viimeiset pullat saimme toimitettua juhlaa edeltävänä iltana suomalaisen perheen kotiin. Pullia viedessä tarjouduimme auttamaan juhlan viime hetken valmisteluissa; puhdistimme riisiä (noukimme pieniä kiviä, korsia ja akanoita), teimme lahjakoreja ja listasimme asioita, joita oli vielä ostamatta tai tekemättä. Kotona olimme melko myöhään ja unta ei tarvinnut pimeässä kodissa houkutella.

Perjantai oli sitten suuri juhlapäivä. Aloitimme koulun kahdeksalta ja se olikin sitten ainoa normaali koulutunti. Miehet saapuivat juhlaan aamulla yhdeksältä. Matias meni tervehtimään naapureita ja joitain tuttuja. Ohjelmassa oli mullan (uskonnollisen johtajan) puhe, jossa hän puhui suomalaisesta perheestä hyviä asioita, vaikka onkin erittäin tunnettu siitä, että hän ei hyväksy vierasuskoisia eli muita kuin muslimeja. Mullan puheen jälkeen tarjoiltiin kansallisruokaa oshia, jota mieskokki oli alkanut keittää pihan perällä jo aamukuudelta. Oshin kanssa tarjoiltiin lämpimiä samsoja (pasteijoita). Pöydissä oli lisäksi erilaisia juomia, hedelmiä ja muutamia leivoksia. Miesten ruokailu kesti reilun tunnin ja sitten piha tyhjeni.

Naiset saapuivat puolilta päivin. Silloin Maijaleena lopetti kahden nuorimman oppilaan opetuksen ja koulu oli siltä päivää ohi. Matias keitti teetä iltapäivän ja voidaan todeta, että keitetyn teen määrä oli useita kymmeniä litroja. Täällä tosiaan paikalliset juovat kuumanakin päivänä kuumaa teetä, ettei vain tule angiina. Useimmat juovat vasta kuumimpina kesähelteinä haaleita juomia, mutta harvemmin kylmiä.

Maijaleena oli vastaanottamassa vieraita morsiamen päähine päässä ja hienossa mekossa. Iltapäivä kului istuen ja napostellen huoneessa, jossa oli suomalaisen perheen ystävänaisia. Paikallinen sisko saapui äitinsä kanssa ja Maijaleena istuikin heidän vieressään koko ajan. Kuulumiset vaihdettiin paikallisella kielellä ja loppuajan juttelua jatkettiin englanniksi. Vieraiden lähtiessä tuntui hieman haikealta sanoa hei hei, sillä montaa kertaa ei enää tavata. Meillä on vähitellen kääntymässä viimeiseen kuukauteen tämä täällä oleminen. Onhan se hieman haikeaa jättää hyvät tutut tänne tietäen, ettei heitä varmaankaan enää tule näkemään.

Sillä välin, kun Maijaleena istui naisten kanssa sisällä, Matias oli vastaanottamassa työpaikan väkeä. Työpaikan johtaja on erittäin kohtelias ja puhelias herrasmies. Hän on ottanut ”mister Matteon” suosikikseen heti alusta alkaen. Perjantaina hän tuli halaamaan Matiasta oikein suurieleisesti ja äänekkäästi tervehtien. Niinhän siinä sitten kävi, että hänen tarmokkaasti halatessaan Matiasta, kuului Matiaksen selästä kummallinen naksahdus. Jotain sieltä selästä paukahti, mutta onneksi ei sen suurempaa vahinkoa. Halauksen jälkeen Matias sai ähkittyä englanniksi, että ehkä johtaja ei ensi kerralla halaisi ihan niin lujaa.

Juhlan päättyessä olimme melko väsyneitä ja päätimme hakea suomalais-amerikkalaiselta perheeltä muutaman elokuvan lainaan viikonlopuksi. Elokuvia hakiessa meillä sitten vierähti lähes pari tuntia ja teimme päätöksen saunomisesta. Kävimme hakemassa kotoa pyyhkeet ja palasimme saunaan. Tuntui todella hyvältä saada olla rauhallisessa ja rentouttavassa paikassa touhukkaan viikon jälkeen. Illalla nukahdimme välittömästi kotiin päästyämme.

Viikonlopun aikana otimme rennosti huonoista sähköistä välittämättä. Oikeastaan me olemme alkaneet jo vähitellen tottua siihen, että koko aikaa ei voi tehdä kaikkea, mitä mieli tekisi. Sähköjen katkeaminen ei aiheuta enää suuria tunteita – paitsi, jos on saanut juuri viimeisen pellillisen pullia uuniin.

Sähköjen puuttuminen ei ole tosiaan ollut ainoa varjopuoli tällä viikolla. Perjantaina ja lauantaina meillä oli myös vesikatko, joka hankaloitti hieman elämää. Onneksi meillä oli sen verran vettä, että Matias sai aamukahvinsa ja saimme huuhdeltua vessanpönttöä edes jonkin verran. Vesien puutumisen lisäksi olemme myös olleet ilman nettiä nyt jo reilun viikon.

Monien aikaisemmin itsestään selvyytenä pitämien asioiden puuttuminen on muuttanut hieman elämänasennetta. Ei elämä ole kiinni sähköistä, netistä tai siitä, että voiko käydä suihkussa juuri silloin, kun haluaa. Aivan hyvin voi olla kynttilänvalossa ilman yhteyksiä ulkomaailmaan hiukset neljättä päivää pesemättä. Ei se elämä ihan hirveästi loppujen lopuksi muutu, vaikka välillä eläisikin vähän vaatimattomammin.

Kaiken kiireen ja touhun keskellä olemme välillä hyvinkin väsyneitä. Maanantaina Maijaleena piti vapaata töistä, sillä sängystä nouseminen tuntui mahdottomalta; kaikki raajat tuntuivat olevan aivan turtia väsymyksestä. On varmasti vaikea käsittää tällaista väsymystä, sillä täällä kaikki on edelleen niin erilaista kuin mihin on 20 vuotta elämästään tottunut. Täällä tiskaaminen, siivoaminen ja ruuanlaitto on huomattavasti haasteellisempaa, sillä välineet ja olosuhteet ovat niin toisenlaiset. Ei ihme, että välillä kroppa tarvii time-outin. Toivottavasti aikanaan sopeutuminen takaisin Suomeen ei tule olemaan näin haastavaa. Ehkäpä yltäkylläisyyteen on kuitenkin helpompi sopeutua kuin siihen, että kaikkea on vähemmän.

Keittiön seinästä kasvaa sieniä!

Loma tosiaan jatkui vielä maanantain ja tiistain tällä viikolla. Täällä 8. maaliskuuta on suuri ja merkittävä juhlapäivä. Monessa toimistossa se on vapaapäivä ja koko kansa juhlii naisiaan. Kyseessä on siis naistenpäivä, jolloin naisille annetaan neonvärisiä suuria pehmoleluja, joissa lukee I love you. Toki myös kukitus kuuluu asiaan; ruusuja ja neilikoita annetaan vaimoille, äideille ja ihailun kohteille. Päivä on tarkoitettu kaikille naisille, mutta vähitellen sävy alkaa muuttua enemmän äitienpäivän suuntaan. Rakastavaisillehan on jo oma päivä (ystävänpäivä), jolloin voi muistaa vaimoja ja muita mielitiettyjä ja jättää tämän maaliskuun kahdeksannen äideille.

Myös me varauduimme tähän suureen ja merkittävään juhlapäivään. Maanantaina söimme puuroaamupalan kaikessa rauhassa ja päätimme läksiä kohti basaaria. Aamupalan jälkeen Matiaksen mahassa kupli ja tovin vessassa istumisen jälkeen olimme valmiit lähtemään.

Tarkoituksena oli muistaa kolmea naista, joiden kanssa olemme olleet enemmän tekemisissä: suomalaisen ja suomalais-amerikkalaisen perheen äitejä sekä Maijaleenan paikallista siskoa. Ostimme hyvää suklaata ja koruja. Kun saimme korut ostettua, Maijaleenan maha alkoi päästellä pahoja ääniä. Olemme kokeneet jo niin monta ripulia, että tunnistamme vaikka unissamme ensimmäiset varoitusmerkit. Nyt siis oli kyseessä todellinen varoitus. Kiidimme pikaisesti kotiin ja ehdimme juuri ovesta sisään, ennen kuin olisi tarvinnut alkaa haisevalle pyykille. Maijaleenalla kului sitten sen päivän ilta lähinnä vuoteen ja vessan välillä. Matiaksella taitaa olla meistä se rautaisampi pakki, joka kestää enemmän. Myöhemmin illalla tutkimme mannapuuropakettia ja siitä selvisi, että vasta ostetut mannaryynit olivat yli vuoden vanhoja...

Se siitä maanantaista. Tiistai olikin sitten juhlapäivä ja siltä se tuntuikin; ilma oli kaunis, lämpöä riitti reilusti päälle 20 astetta jopa varjossa. Matias tarjoili luksusaamiaisen vaimolleen. Aamiainen sisälsi banaania ja jugurttia, joita emme tavallisesti täällä syö, sillä ne ovat arvokkaita. Aamiaisen yhteydessä Maijaleena sai myös naistenpäivälahjan ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään kyläilemään.

Suuntasimme ruusun ja pienen herkkulahjan kanssa suomalais—amerikkalaisen perheen luo. He olivat sairastaneet angiinaa edellisen viikonlopun, joten halusimme piristää heitä. Päivä menikin oikein mukavasti lasten kanssa pelaillessa ja touhutessa. Välillä otimme aurinkoa ja Matias järjesteli perheen isän kanssa autotallin hyllyjä lapsiturvallisemmiksi. Illaksi suuntasimme kotiin. Matias haki meille iltapalaksi viereisestä basaarista tuoretta leipää ja yllättäen mies palasikin kukkakimpun kanssa. Se oli oikea hemmottelupäivä Maijaleenalle.

Naistenpäivänä tuntui ensimmäistä kertaa oikealta keväältä. Auringon paiste lämmitti, niska ja kasvot oli jossakin vaiheessa suojattava palamiselta. Viikko oli muutenkin ensimmäinen kevätviikko. Täällä tosiaan kevät saapuu yllättäen sitten, kun se saapuu. Koulupäivien aikana oli parhaimmillaan lähes 40 astetta auringossa. Viikonloppuna näimme ensimmäiset kukat puissa. Täällä tosiaan tulee ensin kukat puihin ja vasta sitten lehdet. Kirsikkapuissa on usein valkoiset kukat ja mantelipuissa hennon vaaleanpunaiset. Tämä on jotain sellaista, mitä Suomen keväässä ei ole nähnyt.

Sään lämpenemisen vuoksi myös sisälämpötila on muuttunut. Nyt olemme voineet huoletta olla kotona lyhythihaisissa, vaikka edellisellä viikolla vielä hengitys höyrysi joka huoneessa. Huoneilma kotonamme muuttui myös yhdessä yössä; kotona ei enää ainoastaan haise pahalle, vaan myös tuntuu sellainen amatsonin nihkeän kostea ilma hengittäessä. Torstaina tulimme töistä kotiin ja Matias meni keittiöön. Vähän ajan kuluttua kuului: ” Kulta, näenköhän näkyjä vai kasvaako tuolla sieni?” Pianpa nauroimme kumpikin makeasti, sillä keittiömme seinästä todellakin kasvoi sieni. Eikä mikään pieni sieni, vaan mittaa sillä oli lähes 15 senttiä! Ison sienen välissä oli tuloillaan myös kaksi pienempää. Emmepä ole ennen kuulleet, että kerrostalon toisessa kerroksessa kasvaisi keittiön seinästä sieniä. :D

Sienet olivat meille viimeinen varoitus siitä, että kotonamme todellakin liikkuu ilmassa kaikenlaista eliöä. Keittiömme on huoneista pahin, sillä yksi seinä on lähes vain ja ainoastaan ikkunaa. Ruuanlaiton jälkeen höyrystynyt vesi tiivistyy ikkunoissa vesipisaroiksi, jotka valuvat seinään ja kosteuttavat sen. Kaakeleiden päälle on muodostunut pieniä karvapäällisiä hometäpliä ja sään lämmettyä seinät ovat alkaneet pukata kosteutta aivan joka puolelle. Keittiössämme on nyt viimeisen kolmen viikon aikana homehtunut mm. verhot, seinäkaakelit, sähkövatkain, Matiaksen työkalut ja osa lattiasta. Täällä tämä home siis kuuluu asiaan. Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta tämä on meidän kotimme ja aivan tavallista arkea.

Sienten ilmaantumisen jälkeen olemme alkaneet pitää olohuoneen ja keittiön muutamaa ikkunaa yötä päivää auki. Ilman laatu on parantunut huomattavasti emmekä ole paleltuneet, sillä yölämpötilat ovat nousseet jo alimmillaan kymmeneen asteeseen. Sienet nousivat vuorotellen, mutta nyt ne ovat ilmeisesti saaneet raitisilmamyrkytyksen ja nahistuneet seinän viereen.

Tuuletuksesta huolimatta Maijaleenan kurkussa on ollut kummallinen kutina jo kohta reilun viikon. Tutkimme makuuhuoneen siltä varalta, että sänky olisi taas homehtunut – eipä ollut. Makuuhuoneesta menee keittiöön pieni huonosti eristetty ovi, jota pidämme koko ajan kiinni. Koska makuuhuoneesta ei löytynyt hometta, päätimme tutkia puunattua keittiötä tarkemmin. Keittiöstämme 2/3 on koroketta, jonka päällä voi istua ja ruokailla. Korokkeen alla on tyhjää tilaa, jota emme ole käyttäneet.

Matias otti taskulampun ja avasi korokkeen kaapinoven, josta näkee korokkeen alle. Siis hyi ja yäk mitä siellä oli. Aivan makuuhuoneemme seinän vieressä korokkeen alla oli alin lauta aivan valkoisen karvaisen homeen peitossa. Haju oli melkoisen ummehtunut. Mietimme, että mitä tekisimme. Mietimme edelleen, sillä korokkeen alle ei oikein mahdu menemään ja meillä ei ole mitään intoa mennä mönkimään sinne homeen ja ties minkä sekaan. Ehkäpä tämä tuuletus taas auttaisi. Eipä tässä enää ole montaa viikkoa jäljellä. Muutetaan sitten vaikka taas olohuoneeseen nukkumaan, jos ei muu auta.

Lomamme aikana saimme mailia lentoyhtiöstä, josta olimme varanneet lennot. Lentomme oli peruttu ja meidät siirrettiin muutamaa päivää aikaisemmalle lennolle. Muutos ei meitä sinänsä haittaa, sillä olimme alun perinkin katsoneet sitä päivää, jolle meidät nyt siirrettiin. Olimme varanneet lennon myöhemmäksi, koska haluamamme päivän lennot kallistuivat huomattavasti ennen kuin ehdimme ne varata. Nyt olemme kuitenkin halvalla hinnalla sillä lennolla, jonka aluksi olimme halunneetkin. Näin ne asiat vain järjetsyvät. ☺

Loman jälkeinen viikko koulussa sujui suhteellisen rauhallisesti. Maijaleenalla ei ollut virkkauspiiriä eikä Matiaskaan tavannut paikallista ystäväänsä, jonka kanssa on nyt muutamalla viikolla tavannut. Poika on toinen niistä, jotka tapasimme viime pääkaupunkireissullamme. Hän on nyt siis täällä Kurgon Tepassa opiskelemassa englantia ja haluaa kovasti tavata Matiasta.

Perjantaina illalla suomalaisen perheen kotiin tuli pääkaupungista muita länsimaalaisia nuoria viettämään viikonloppua yhdessä. Kaikki pojat olivat 11-17- vuotiaita. Matias oli lupautunut järjestämään pojille pelejä ja tekemistä perjantai-illaksi. Illalla Matias tuli väsyneenä ja mustelmilla kotiin. He olivat pelanneet amerikkalaista jalkapalloa ja kukapas olikaan jäänyt useimmiten läjässä alimmaiseksi.

Lauantaina suuntasimme suomalaisen perheen luo pikaiselle aamiaiselle. Suomalaisen perheen kotona ahtauduimme koko porukka yhteen kiinalaiseen pakuun – kaiken kaikkiaan meitä oli siellä 15. Se on uusi ahtautumisennätyksemme. Sieltä jatkoimme matkaa porukalla saksalaisen perheen kotiin, jossa oli päiväksi tapahtumaa niin ulkomaalaisille tytöille kuin pojillekin.

Meitä oltu kysytty järjestämään ohjelmaa lauantaille, mutta ajattelimme mennä mukaan, jos meitä vaikka jossakin hommassa tarvittaisiin. Niinhän siinä sitten kävi, että meidät nakitettiin vastuuseen päivänohjelmasta, vaikka meiltä ei edes kysytty asiaa. Pienoisesta harmistuksesta ja muiden huonosta organisoinnista huolimatta saimme nuoret viihtymään.

Launtaina ilma oli myös kaunis ja lämmin, vaikka aurinko ei edes paistanut. Menimme nuorten kanssa koululle numero 11 ja siellä tytöt pelasivat aluksi sählyä ja me menimme poikien kanssa ulkokentällä pelaamaan pesistä, tai oikeastaan helpotetumpaa versiota nelimaalia. Kun menimme kentällä, siellä ei ollut juurikaan ketään. Maijaleena piirsi kentän maahan ja selitti lyhyesti säännöt pojille. Sääntöjen selityksen aikana jostakin oli kerääntynyt suuri lauma paikallisia lapsia. Aloitimme pelaamisen, vaikka se olikin äärimmäisen vaikeaa, kun ympärillä oli valehtelematta sata mölisevää paikallista, jotka tunkivat tahallaan pelikentällemme. Lapset eivät suostuneet ymmärtämään, että pallo on kova, jos se sattuu päähän. Lapset tulivat kentällemme tahallaan pelaamaan twistiä, ja jalkapalloa, puhumattakaan muuten vain kentällä töllistelemisestä.

Olimme erittäin turhautuneita, mutta saimme kaikesta huolimatta pelattua ulko- ja sisävuoron kummallakin joukkueella. Pojat olivat tyytyväisiä ja sitten päätimme mennä sisätiloihin. Kiljuva hyeenalauma seurasi meitä myös sisäsaliin. Yhden piti seisoa pesäpallomaila kädessä ovella, ettei kukaan päässyt sisään. Salissa on parvi, jonne paikalliset lapset keksivät mennä ulkopuolelta. Heidät sai ajaa risun kanssa sieltäkin useamman kerran ulos. Ne kaksi tuntia olivat kyllä erittäin kaoottisia ja meluisia. Paikallisilla lapsilla ei ole mitään käytöstapoja. Hyeenalauma kuvastaa heitä erittäin hyvin.

Selvisimme lauantaista kunnialla. Päivä meni hyvin toisella tavalla kuin olimme itse ajatelleet sen menevän. Saimme yllättävän vastuun ja hoidimme hommat niin hyvin kuin osasimme. Iltapalaa syödessä omassa kotonamme korvat soivat edelleen. Iltaan mennessä meteli pään sisältä tuntui laantuvan. Kylläpäs vain olimmekin uupuneita.

Sunnuntaina Matias piti kahdelle vanhimmalle oppilaalle ja heidän paikalliselle kaverilleen kokoontumisen. Maijaleena leipoi heille ja lakaisi pitkästä aikaa koko asunnon. Totesimme kumpikin lakaisun jälkeen, että kylläpä vain imuri on kätevä keksintö. Sekin meitä odottaa onneksi Suomessa.

Tällaista siis tällä viikolla. Paljon on tapahtunut ja tuntuu, että elämänmeno ei ehdi rauhoittua varmaankaan ennen vappua, jolloin lennämme pois täältä. Onneksi nyt on kevät ja toivottavasti sähkötkin alkavat parantua. Voi sitä aikaa, kun ei ole enää näitä iänikuisia sähkökatkoja!

True-asketismi koitti Torvisille

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet kiireistä aikaa. Hullunmylly alkoi laskettelureissun jälkeisellä viikolla, kun suomalaisen perheen vuokraemäntä päätti tyhjentää heidän asunnostaan suurimman osan huonekaluista. Huonekalujen purkaminen ja lastaus osui myös meidän kouluhuoneemme kohtaloksi. Onneksi oppilaiden pulpetit ovat itse ostettuja, niistä ei siis tarvinnut luopua. Opettajan pöytä puolestaan lähti, samoin mukava opettajan toimistotyötuoli ja rehtorin nojatuoli. Nyt istumme kovilla tuoleilla ja työskentelemme hieman keikkuvalla pöydällä, jonka pöytälevyä täytyy varoa liikuttamasta, etteivät tavarat tipahtele lattialle.

Se kouluhuoneen myllerryksen alusta. Suomalaisen perheen kotoa katosivat siis kaikki sohvat ja suurin osa kivoista huonekaluista ja matoista. Koska huonekaluja siirreltiin ja vähennettiin, päätti suomalainen perhe toteuttaa jeuroremontin eli maalauttaa kaikkien huoneiden seinät siistimmän näköiseksi. Maalauksen vuoksi myös koulumme muutti yhdeksi päiväksi jo maalattuun huoneeseen, jotta kouluhuoneelle saatiin myös tuore maalipinta.

Suomalainen perhe ei ole ainoa, joiden kotona siirryttiin askeettisempaan arkeen. Myös meiltä väheni ainoat tuolimme, jotka olimme lainanneet amerikkalaiselta perheeltä, joka oli kotimaassaan reilun puoli vuotta. Amerikkalainen perhe siis on palaamassa, joten palautimme tuolien lisäksi kaasulämmittimen, kaksi patjaa ja kaksi korbatsaa. Tavaroista jäimme eniten kaipaamaan patjoja ja korbatsoita, sillä sängyssämme ei todellakaan voi nukkua ilman niitä.

Huonekalujen väheneminen tuntui jotenkin helpottavalta. Emmepä ole ainakaan materialisteja täällä. Tällä hetkellä ainoat huonekalumme ovat sanduk (puinen morsiuskirstu), karmea sänky, kaksi vieraskorbatsaa, pieni kolmehyllyinen keittiönhyllykkö ja vaatekaappi. Näiden lisäksi on myös jääkaappi, jonka päällystä olemme käyttäneet pöytänä jo pitkään. Jääkaapin lisäksi myös kaasupullon päällä voi säilyttää yllättävän paljon tavaraa.

Patjojen lähdettyä emme edes yrittäneet nukkua ainoastaan yksillä korbatsoilla sängyssämme. Ennen joulua kokeilimme nukkumista sängyssä yksillä ohkaisilla patjoilla ja voimme vain todeta, että toista kertaa ei tee mieli kokeilla. Koska emme halunneet käyttää sänkyä, siirryimme olohuoneeseen nukkumaan niillä ainoilla korbatsoilla, jotka meillä on. Nukuimme ennen joulua pari viikkoa korbatsoilla olohuoneessa ja ilmeisesti sen seurauksena niiden puuvillatäyte on painunut läjään – retkipatjastakin olisi enemmän pehmustetta nukkumisalustana. Meillä ei kuitenkaan retkipatjoja ole, joten ainoa vaihtoehto on karaistua.

Olohuoneessa nukkumisen oli tarkoitus olla aivan vain muutaman yön väliaikainen ratkaisu. Meille oli luvattu hiukan paksummat patjankaltaiset suomalais-amerikkalaiselta perheeltä lainaan, mutta unohdimme aina kysyä niitä. Kummallista, että niinkin tärkeä asia unohtuu. Muutimme takaisin makuuhuoneeseen kahden viikon olohuoneessa nukkumisen jälkeen. Silloin saimme vihdoin ja viimein pyydettyä matressit lainaan.

Olohuoneessa vietettyjen öiden aikana huomasimme, että väsyneen ihmisen päässä voi liikkua erittäin väkivaltaisia ajatuksia. Ensimmäisten öiden aikana kuulimme pienen söpön valkean kulkukoiran vähän haukahtelevan. Ajattelimme sen tosiaan olevan vain ohikulkumatkalla ja meidän kävi sääliksi pientä kulkurisöpöläistä. Soma oli tosiaan tuo pieni koira, mutta eipä sen olisi tarvinnut ottaa omaksi reviirikseen seinämme toisella puolella olevaa ravintolan pihaa. Sitä se puolusti jokaisena iltana siitä pienestä haukahtelusta lähtien. Kyllä voi pienestä koirasta lähteä suuri ääni, kun se haastaa isompia koiria ja osoittaa sisuaan. Reviirin puolustus tuntui nousevan pienelle karvapallolle päähän, sillä se otti asiakseen aloittaa haukkumiskonserttonsa joka ilta täsmällisesti kymmeneltä.

Elämä on taas ollut melkoista tohinaa ja tuntuu todelliselta saavutukselta olla nukkumassa ennen kymmentä. Yhtenä iltana olimme nukahtamaisillamme yhdeksän jälkeen ja totesimme, että nyt äkkiä unta ennen kuin valkea räksyttäjä aloittaa metelinsä. Sinä iltana oli se olikin sitten etuajassa ja pysyimme hereillä seuraavan tunnin. Silloin meillä kummallakin kävi mielessä sen kymmenen erilaista tapaa saada se piski hengiltä. Matias lähti aamulla kuuden jälkeen miesten kokoontumiseen ja uhosi ennen lähtöään tekevänsä kauniit valkeat karvahansikkaat siitä koirasta. Koiraa ei kuulemma näkynyt.

Pian tuon aamullisen uhoamisen jälkeen muistimme pyytää patjat lainaan. Toimme patjat kotiin ja naureskelimme itseksemme sijatessamme vuodetta makuuhuoneeseen. Eipä enää pikkupiski valvottaisi meitä ja katkoisi untamme keskellä yötä, sillä makuuhuone on muiden huoneiden ympäröimä ja sen vuoksi myös parhaiten äänieristetty. Parina iltana kuulimme vielä vaimeaa haukkumista yhtä täsmällisesti kuin aikaisemminkin, mutta silloin vain myhäilimme tyytyväisinä ja nukahdimme ilman häiriötekijäämme.

Tässä askeettisessa kodissamme eläessä olemme haaveilleet tulevasta kesästä, jolloin olemme taas Suomessa. Useimmiten haaveilu loppuu melko lyhyeen, kun tajuamme, että mehän olemme Suomessa kodittomia. Täällä meillä on koti, jossa saamme asua suhteellisen tilavasti, kun turhat huonekalut eivät vie neliöitä. Suomessa meillä ei sitten muuta olekaan kuin huonekaluja ja muuta roinaa. Huonekaluissa pelkästään on suhteellisen vaikea pitää huushollia, joten olemme tähän nykyiseen kotiimme hyvin tyytyväisä. Oma koti kullan kallis, vaikka olisi kuinka kurja läävä.

Kurjasta läävästä puheen ollen... Kodissamme on taas alkanut esiintyä näkyvää hometta. Kerrostalon rappukäytävässä voi jo kotiin tullessa haistaa homeen. Haju varmaan johtuu kellarissa olevasta vesivahingosta (pakkasten aikana joku putki räjähti sinne ja kellarissa oli puoli metriä vettä). Vesivahingolle ei ole kukaan tehnyt mitään, vaan vesi on saanut oikein kunnolla muhia ja vähitellen tulokset voi haistaa jokainen.

Kotiin mennessä siis kuljetaan ensin homeinen rappukäytävä toiseen kerrokseen ja sitten pääsee kotiin. Kotona haisee nykyisin todella tunkkainen ja sen lisäksi myös home. Kun kotioven aukaisee, niin tuntuu aivan siltä kuin kävelisi pehmeään seinään. Rappukäytävän hajua voisi jopa luonnehtia raikkaaksi kotimme ominaistuoksuun verrattuna.

Sää on ollut viime aikoina edelleen melko viileätä ja sen takia on hieman vastenmielistä vaihtaa kaikkea edes vähän lämmintä huoneilmaa viisiasteiseen ulkoilmaan. Meillä on ollut paljon sähkökatkoja, joten kotia ei meinaa saada pidettyä lämpimänä. Tunnin sähkökatkon jälkeen sisäilma on jo lähes yhtä lämmintä kuin ulkona ja sisällä täytyy kulkea takki päällä.

Paras kokemuksemme sähkökatkosta oli, kun meillä oli kylmänä iltana useamman tunnin sähköt pois. Maijaleena valmisti ruuan kaasuliedellä jääkaappilämpötilassa keittiössä. Ruuanlaitto vei jonkin aikaa, sillä tavallisten vaatteiden päällä oli fleecejä ja Matiaksen aivan liian suuri, mutta lämmin toppaliivi. Päässä oli tietysti pipo, sillä päästähän haihtuu lämpöä suhteessa eniten. Käsissä piti myös olla lapaset, sillä keitoksen hämmentäminen ilman niitä olisi ollut letaalia sormille. Hengityksen höyryäminen kuului tietysti myös asiaan, mutta se ei ole mitenkään erikoista, sillä sähköjen ollessa päälläkin hengitys höyryää lähes aina kaikissa huoneissa. Pitkän sähkökatkon aikana nautimme romanttisesta kynttilävalaistuksesta, sillä kynttilät on todettu parhaimmiksi ja luotettavimmiksi valonlähteiksi.

Sähkökatkoista on jo oppinut vääntämään huumoria. Aluksi se masensi, kun huomasi miten paljon asioita jää tekemättä, kun mistään ei saa virtaa tietokoneen akkuun tai ei näe tehdä tarkkaa työtä, kun valoja ei ole. Nykyisin osaamme jo hieman nauttia siitä, että ei ole pakko ahertaa ja päteä. Toisinaan voi aivan luvan kanssa laiskotella ja jutella kuulumisia. Pakkohan sitä on laiskotella, kun ei muutakaan oikein voi tehdä.

Ilmat ovat tosiaan olleet vielä kylmiä. Odottelemme helmikuun loppumista, sillä se on viimeinen talvikuukausi. Maaliskuu on selkeästi kevätkuukausi ja silloin lämpötila nousee jo toisinaan yli kolmeenkymmeneen. Aurinkoa on siis luvassa ja eiköhän sähkökin siis taas parane, kun kevät tulee ja ihmiset lämmittävät talojaan paljon vähemmän. Kevään tuleminen täällä tapahtuu yllättäen. Yhdessä yössä tapahtuu muutos ja viikon lämpimän jälkeen on jo vihreää maassa selkeästi.

Viime viikonloppua olemme viettäneet loman merkeissä. Perjantain jälkeen jäimme neljän päivän mittaiselle ”hiihtolomalle”. Matias osti suuren pussin pähkinätäytteisiä m&m´s-karkkeja loman kunniaksi. Lauantaina nukuttuamme pitkään laitoimme MacGyverin pyörimään ja Maijaleena rouskutti pussin tyhjäksi. Eipä mennyt kuin reilu tunti ja Maijaleenalla oli suunnaton päänsärky. Epäilimme migreeniä, mutta tunnin säryn jälkeen mukaan tuli pahoinvointi ja viimeisenä huipennuksena vilusta täriseminen. Kyseessä oli siis viimeksi uutena vuotena harrastettu ruokamyrkytys.

Myrkytys tuli länsikarkeista, joissa oli vielä yli puoli vuotta päiväystä jäljellä! Siis kyllä on hyvä tuuri sairastua juuri loman alettua. Pahoinvointia jatkui useamman tunnin, ennen kuin maha alkoi tyhjentyä. Ilta kului oksennellessa ja seuraava yö vielä päätä särkiessä. Tuollaisen suhteellisen rajun taudin jälkeen seuraava päivä kuluu levossa. Saimme siis sunnuntaille täyden vapautuksen basaarisuunnitelmista. Katsoimme puolet viimeisestä MacGyverin tuotantokaudesta ja soittelimme Suomeen Skypellä.

Opettajien sanotaan sairastavan usein lomilla, kun eivät halua olla töistä pois. Kaiketi sitten tämä lomasairastelu on näitä virkaetuja. Tosin ruokamyrkytystä on vaikea ennakoida. Olisihan sitä voinut aavistaa, että maapähkinöistä voi saada jonkun pöpön, koska ne ovat niin rasvaisia ja tässä maassa ne voivat saada liian paljon lämpöä ja pöpöt kasvavat... Turha kuitenkaan pelätä pöpöjä etukäteen, kun niiden kanssa joutuu kuitenki tekemisiin ennemmin tai myöhemmin. Meillä on kuitenkin vielä kaikesta huolimatta kaksi lomapäivää jäljellä!